Mutta miksi? Mitenkä paljon sisälsi toinen kirje? Oliko se vähemmän yksityiskohtainen kuin ensimäinen? Oliko Hugh ratsastanut etelään saadakseen kuulla totuuden kokonaisuudessaan. Vai oliko hänen tarkoituksensa piispan kanssa järjestää asiat niin, että Mora voitaisiin aina pitää petettynä?
Seistessään tässä kukkulan kiireellä, missä aamutuuli puhalsi hänen ympärillään, auringon kohotessa voittoisana taivaalle "kuin ylkä, joka astuu ulos kammiostaan", kaikkialla ympärillä kanervan tuoksua, mehiläisten surinaa, liitelevän leivosen iloista liverrystä, samalla kun hänen oma ruumiinsa sykki täynnä eloa kiireisen kiipeämisen jälkeen — tunsi Mora mahdottomaksi, että Hugh voisi vastustaa kiusausta pidättää itselleen omansa millä hinnalla hyvänsä. Ja kuinka saattaisi pyhä erakko arvostella häntä yhtä säälivästi kuin Mora — nainen, joka häntä rakasti — tiesi häntä täytyvän arvostella?
Mora tunsi kiitollisuutta tämän kunnon miehen poissaolon johdosta, vaikka hänen avuntarpeensa olikin jäänyt tyydyttämättä.
Katsoessaan taakseen kohti matalaa majaa, huomasi hän ovenkamanaan jonkun tunnuslauseen karkeasti veistetyksi. Hän huomasi siinä olevan latinaisia sanoja ja mentyään lähemmä hän, kun oli monen vuoden kuluessa tottunut jäljentämään ja kääntämään, saattoi vaikeudetta lukea ne.
"Hänen kanssaan, pyhällä vuorella", oli kirjoitettu erakon majan ovenkamanaan.
Mora toisti näitä sanoja yhä uudelleen, ja hänen niin tehdessään valui hänen ylitseen tunto jonkun näkymättömän läsnäolosta keskellä tätä yksinäisyyttä.
"Hänen kanssaan pyhällä vuorella."
Mora katsahti kappeliin. Senkin oven kamanaan oli veistetty kirjaimia. Hän astui lähemmäksi lukeakseen ne.
"Ja kun he olivat kohottaneet katseensa eivät he nähneet ketään ihmistä, ainoastaan Jesuksen yksinään".
Mora avasi oven ja astui pieneen kappeliin.