Mutta samassa jokin sai hänet kääntymään ja katsahtamaan pitosaliin päin, ja siellä — samassa paikassa missä Hugh heidän erotessaan oli polvistunut, pyytäen Moran siunausta — seisoi sama Hugh, kädet ristissä, katse kiinnitettynä Moraan, odottaen, että tämä huomaisi hänet.
LV luku
NAISEN SYDÄN.
Matkan päästä, akkuna-aukon kautta he katselivat toisiaan silmiin — Mora seisoi kesäisen päivänpaisteen täydessä loistossa, kukoistavan naisellisuuden säteilevänä ilmestyksenä — Hugh pitosalin varjossa, laihtuneena ja tomuisena, mutta silmissä kuitenkin sen lemmen liekki, joka ei koskaan petä. Mutta Moran kiinnittäessä katseensa näihin tummiin silmiin ne värähtivät, muuttuivat ja kääntyivät pois, kuin eivät ne kauemmin sietäisi nähdä edessään olevaa päivänpaisteista ilmestystä.
Ääretön sääli täytti Moran sydämen. Hän luuli olevansa varma, että Hugh aikoi pettää hänet, mutta tämä petos oli liikuttava senkautta että Hugh'n oman rakkauden voima teki kiusauksen ylivoimaiseksi.
Nopeasti riensi Mora pitosaliin, kiiruhti Hugh'n luokse, kiersi käsivartensa hänen kaulansa ympäri ja kurkotti huulensa hänelle.
"Minä kiitän Jumalaa, rakkaani", sanoi hän, "että hän on sallinut sinun terveenä palata luokseni."
Hugh kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja puristi häntä vastaansa. Mutta hänen päänsä pysyi pystyssä. Hänen niskalihaksensa tuntuivat kuin raudalta Moran sormiin. Hän saattoi nähdä syvennyksen Hugh'n leuassa, hänen huuliensa ankaran viivan. Mutta hänen katseensa oli kääntynyt pois.
Mora tunsi suurta halua sanoa: "Hugh, piispan ensimäinen kirje, joka hukkui matkalla, on joutunut minun käsiini. Minä tiedän jo totuuden näystä."
Mutta sensijaan Mora takertui hänen kaulaansa huutaen: "Suutele minua, Hugh! Suutele minua!"