"Ainoastaan papuja, kunnianarvoisa äiti, risiinipapuja; ja kun hän oli ilkeimmällä mielellä, ulostavia yrttejä. Ei mitään muuta, sen vannon! Antony eukko ei tiedä mitään myrkyistä; hän osaa vain valmistaa palsamia — oi-voi! — ja lieventäviä voiteita! Pyhä Neitsyt tietää, että se on valhetta koko juttu."
Prioritar nosti nopeasti kukkavihon ja kätki kasvonsa ratamoihin ja voikukkiin.
"Uskon sinua", hän sanoi äänellä, joka ei tuntunut ylen varmalta. "Nouse maasta. Mutta muista se, että kiellän sinua panemasta äiti alipriorittaren keittoon muuta kuin sellaista, mikä tuottaa lievitystä ja lohdutusta. Lupaa se minulle, Antony."
Eukko kohotti nöyrästi priorittaren kaavun lievettä ja painoi sen huulilleen.
"Minä lupaan, kunnianarvoisa äiti", hän sanoi, "ja minä kadun syntiäni."
"Istuudu vierelleni", käski prioritar. "Minulla oli sanottavana sinulle muutakin… Älä ajattele tylysti äiti alipriorittaresta. Hän on ankara ja erittäin kärkäs huomaamaan virheitä, mutta tämän hän käsittää velvollisuudekseen. Hän on perin hurskas nainen. Hänen intonsa on vain merkkinä hänen hurskaudestaan."
Kohdatessaan priorittaren katseen Mary Antonyn terävät silmät vilkkuivat.
Jälleen turvautui prioritar kukkavihkoon. Hän alkoi jo saada kylläkseen voikukkien tuoksusta.
"Äiti aliprioritar on sairas", hän sanoi. "Hän vilustui eilen illalla päivänlaskun jälkeen puutarhassa. Olen käskenyt hänen pysytellä toistaiseksi vuoteessa. Meidän on hoivattava häntä lempeästi, Antony, ja autettava häntä taasen paranemaan.
"Myöskin sisar Mary Rebecca on sairas, hänellä on luuvaloa ja lievää kuumetta. Hänkin pysyy tänään vuoteen omana. Koeta kohdella häntä ystävällisesti, Antony. Tiedän, että hän vainuaa usein pahaa, vaikkei sellaista ole tarkoitettu, ja kertoo juttuja, jotka ovat enimmäkseen hänen oman mielikuvituksensa keksintöjä. Mutta siinä hän vahingoittaa itseään enemmän kuin toisia.