Vain sen tosiseikat senvuoksi voidaan mainita.
Mora kertoi piispalle niin lyhyesti kuin mahdollista suuren aamullisen kokemuksensa; Hugh'n paluun ja jalon itseuhrauksen; hänen itsensä saamaa valaistuksen ja tekemänsä päätöksen; ja kuinka hän nyt, vapautunein sydämin, astui tietään eteenpäin, suurta onneaan kohti.
Ja sitten hän hehkuvin sanoin kertoi piispalle, mistä kaikesta hänen oli kiittäminen tämän uskollista kärsivällistä ystävyyttä, hänen monivuotista opetustaan, jonka summa aina oli ollut elämä, valo, vapaus, — laajemmasta näköalasta, pelottomasta arvostelusta, selvästä, pyhään sanaan perustuvasta Jumalan tuntemuksesta, ja ennenkaikkea, uskosta näihin sanoihin, jotka usein olivat piispan huulilla ja aina hänen sydämessään: "Rakkaus ei koskaan petä."
"Tosiaan, rakas herra", kirjoitti Mora, "teidän rakkautenne —" Mutta ei, sitä ei pidä kertoa!
Mora kertoi hänelle, kuinka hänen opetuksensa, joka kulki samaa uraa kuin isä Gervaisen vuosia ennen, oli valmistanut hänen mieltään tajuamaan iankaikkisen Vapahtajan.
"Nyt on tämä salaisuus minullekin paljastunut", kirjoitti hän, "minä huomaan, että te tunsitte sen jo ammoin, ja että jos minä näin olisin ottanut oppinne paremmin varteen, olisitte te opettanut minulle enemmänkin. Minä pyydän teitä, kunnianarvoisa isä, olkaa laupias ja opettakaa nämä suuret totuudet muillekin".
Mora siunasi piispaa uskollisuudestaan, tämän koettaessa saada hänet huomaamaan velvollisuutensa Hugh'ta kohtaan ja hänen elämänsä oikean kutsumuksen.
Hän siunasi piispaa suuresta onnestaan, kiitti häntä ristin lähetyksestä, jonka kautta piispa huolellisesti oli valmistanut kaiken niin, että jos Moran omatunto vaati, hän saattoi onnellisesti palata takaisin. Mora ilmoitti nyt samalla lähettävänsä ristin takaisin, ja pyysi piispaa ottamaan sen omakseen ja sitä katsellessaan muistamaan —
Ja hän pyysi piispan myös antamaan anteeksi ne monet kerrat, jolloin hän oli koetellut tämän kärsivällisyyttä ja vastustellut hänen viisaita neuvojaan.
Ja lopuksi hän kirjoitti nimensä alle —