Mora painoi ristin huulilleen, pani sen sitten kirjeeseen, sulki käärön, sinetöi sen omalla sinetillään, kirjoitti täydellisen osoitteen ja lähetti hakemaan lähettiä.
Täten saapui vastaus piispan käteen neljä päivää aikaisemmin kuin hän oli sitä odottanut.
Kun piispa avasi sen ja kullan ja jalokivien loisto kohtasi hänen silmänsä, katsahti hän pöydälle, missä ritarin valkoinen kivi oli.
Sen vieressä oleva ruusu ei ollut vielä kuihtunut. Se oli raitis, kuin olisi se samana aamuna poimittu ja pantu veteen — punainen, punainen ruusu. Ah, Verity! Pikku enkelilapsi'
* * * * *
Aurinkoisessa Firenzessä sanottiin seuraavina vuosina ja myöhemmin se huomattiin Roomassa, että kun herra kardinaalin — ihmisistä ystävällisimmän — kärsivällisyyttä oli koeteltu yli määrän, niin että hänen levollisuutensa näytti järkkyvän, tai jos hän oli väsynyt ja synkkä, oli hänellä tapana pujottaa kätensä punaisen kaapunsa poveen kuin hiljaa sormiellen jotakin, joka lepäsi hänen sydäntään vasten. Silloin hänen otsansa taas kirkastui, hänen siniset silmänsä loistivat ystävällisesti, hänen huulensa hymyilivät kärsivällistä hymyä, joka ei niistä koskaan haihtunut; ja kun hän veti kätensä uudelleen esiin, niin hänen sormuksensa kivi, joka oli valju äsken, hehkui syvän punaisena, kuin punaisten rypäleiden neste maljassa.
LVII luku
YKSINÄÄN MATKALLA.
Mora irroittautui vanhan Debbien syleilystä ja tuli näkyviin pihalle johtavien portaitten yläpäässä.
Vihreään ratsastuspukuun puettuna hän seisoi hetken oviaukossa, katsellen edessään olevaa näkemää.