KODIN MADONNA.
Hugh d'Argent oli kiilloittanut haarniskansa, pannut toisen terän sotakirveeseensä ja hieronut pois ruosteen miekoistaan.
Hän saattoi paremmin kestää epätietoisuuden ja pettyneen toiveen tuskan, kun hän kohdisti ajatuksensa tuleviin taisteluihin ja pani lihaksensa tarmokkaaseen toimintaan.
Sitä, mitenkä täydellisen onnen malja oli temmaistu aivan hänen huuliltaan, hän ei rohjennut ajatellakaan.
Kuin ainakin soturi kohdisti hän koko sielunsa nykyisyyteen ja valmisti tulevaisuutta, hukkaamatta tarmoaan menneitten vaiheitten hyödyttömään tarkasteluun.
Hän oli toiminut niin kuin hän oli tuntenut kunnian itseään velvoittavan. Voitto tai menetys ei ollut hänelle ratkaisevana. Samoin saattoi kiihkeissä otteluissa saraseeneja vastaan voitto tai tappio olla seurauksena hetken taistelusta, mutta pyhän haudan omistus oli se päämäärä, jonka vuoksi jokainen soturi oli ottanut ristin, jonka vuoksi hän heilutti miekkaansa ja sotakirvestänsä.
Oliko pyrkimys pitää kunnia tahrattomana paikallaan tässä, hänen elämänsä onnen haudalla? Kolme päivää oli epätietoisuutta kestävä, jolloin Mora harkitsi ja hän ynnä piispa odottivat. Oliko kolmantena päivänä rakkaus nouseva voittoisana, kärsimyksen puhdistamana, loistavaan valkeuteen vaatetettuna? Oliko päivä sarastava hänen sydämessään ja syvä rauha hänen kodissaan? Vai oliko hänen lemmittynsä kerran vielä verhoutuva liinoihinsa, tuliko Vatikaanin sinetti painettavaksi luostarisääntöjen hautakivelle, tehden sen järkkymättömäksi. Pitikö hänen, synkästi kääntymällä pois täyttyneiden toiveiden Sionista, epätoivon vallassa käydä aution kotinsa Emmaukseen saamatta toivoa kirkkaamman päivän koittoa?
Mutta ajatellessaan tämän pyhän kohtauksen vertauskuvallisuutta ritari muisti, että niiden kahden, jotka pimeydessä vaelsivat, ei kauan tarvinnut vaeltaa yksin. Eräs hiljainen kulkija astui heidän luokseen, hän tiesi kaiken, mutta teki helliä kysymyksiä; mestari, jota he surivat, tuli itse heidän vierelleen.
Hugh d'Argentin mielestä tuntui, että jos näin todellinen matkakumppani yhtyisi häneen ja Moraan tässä heidän synkässä tienhaarassaan, jos vain heidän uskonnollaan olisi ollut sellainen elinvoima, silloin olisivat he saaneet luoda elämään tosisilmäyksen, joka olisi paljastanut näiden monivuotisten kärsimysten syyn ja osoittanut tien onneen, jonka täytyi seurata. Silloin, ei vain kirkon ja piispan, vaan Kristuksen itsensä siunaamina, — hänen, joka Kanaan häissä tarjosi parhaan viinin, kun maallinen juoma loppui — silloin jättäisivät he taakseen rauenneiden toiveiden tyhjän haudan ja yhdessä palaisivat ylimmän ilon Jerusalemiin.
Hugh laski kädestään miekan, ojensihe ja katsoi suoraan kultaiseen päivänlaskuun.