"Se 'pikku lintu' saa risiinipapuja", hän virkkoi. "Se 'pikku lintu' saa totta totisesti niitä! Ei sievä punarinta-satakieleni, vaan se toinen!"
Ja ikävä kyllä sai sisar Seraphine sinä iltana ankaran puuskan ja kärsi kovia tuskia.
VII luku
LUOSTARIN MADONNA.
Prioritar polvistui rukoukseen ja mietiskelyyn Neitsyt-äidin kuvan eteen, joka piteli polvillaan Pienokaista.
Kuutamo täytti kammion puhtaalla kirkkaudella.
Mary Antonyn rikkaruohokimppu, joka lupauksen mukaan oli koristamassa Neitsyen alttaria, näytti tuossa hopeahohteessa lilja- ja ruusukiehkuralta.
Prioritar lepäsi kauan polvillaan kädet ristissä ja pää kumarassa, yhtä valkoisena ja liikkumattomana kuin marmorikuva hänen edessään. Mutta lopulta hän kohotti kasvonsa ja puhkesi matalalla äänellä anomaan:
"Jumalan Äiti", hän puhui, "auta tätä särkevää sydän poloista; tyydytä rintani hurja nälkä. Tee minut tyytyväiseksi olemaan yhtä Jumalallisen voiman kanssa ja kykeneväksi luopumaan Luonnosta… Tiedäthän, että minä en tahdo miestä. Kaikkina näinä pitkinä vuosina, siitä pitäen kuin hän petti minulle antamansa lupauksen, en ole kaivannut miestä. Nainen, jonka hän otti omakseen, pitäköön hänet nureksimattani. En kadehdi häneltä noiden käsivarsien syleilyä, joskin kerran tunsin niiden voiman ja hellyyden. Miestä en kaipaa, vaan — oi, suloinen Jumalan Äiti — kaipaan sen miehen pikku lasta! Kadehdin tuolta naiselta äitiyttä, jonka hän on minulta itseltäni riistänyt… Kaipaan pehmeätä, tummaa päätä rintaani vastaan painaakseni… Kaipaan suloisia pienokaisen huulia imemään verestä, elämää itsestäni… Kaipaan pikku jalkoja nojautumaan käsiini… Koko Luonto laulaa elämästä ja voimassa lahjoittaa elämää. Mutta minun käsivarteni ovat tyhjät, ja voimani kantaa vain itseäni edes ja takaisin… Oi, suo minulle armosi kääntääkseni ajatukseni Elämästä uhrautumiseen."
Prioritar nousi, astui lattian poikki ja polvistui pitkälliseen rukoukseen ja mietiskelyyn krusifiksin ääreen.