Kuun valo osui kärsivän Vapahtajan kuolevalle hahmolle, orjantappurakruunulle, levitetyille avuttomille käsivarsille, verta vuotaville jaloille.
Oi, verraton Pelastaja! Oi, suunnaton Uhri! Oi, Jumalan Rakkaus, ihmiskunnalle ilmoitettu!
Prioritar oli kauan polvillaan hartaissa mietteissä. Aika ajoin hän heittäysi maahan painaen otsaansa ristin juurelle.
Viimein hän nousi ja lähti astumaan kohti sisäsuojaa, missä hänen vuoteensa sijaitsi.
Mutta juuri kynnykselle ennätettyään hän kääntyi kiireesti takaisin ja polvistuen Neitsyen ja Lapsen eteen syleili pienokaisen pikku marmorijalkaa, peitti sen suudelmin ja puserti rintaansa sitä vastaan.
Kohottaen sitten epätoivoisen katseen Madonnan hellää muotoa kohti hän huudahti: "Oi, Jumalan Äiti, tee minut kykeneväksi rakastamaan rakkaan ristiinnaulitun Poikasi lävistettyjä jalkoja enemmän kuin rakastan polvillasi lepäävän Jesus-lapsen pikku jalkoja!"
Suuri tyyneys valtasi hänet tämän viimeisen rukouksen jälkeen. Se tuntui äkkiä paljoa tehokkaammalta kuin kaikki pitkät valvonnan hetket. Hän tunsi itsensä varmaksi siitä, että se tulisi kuulluksi.
Hän nousi seisomaan, melkein liian huumautuneena ja väsyneenä kulkeakseen sisäsuojaan.
Erinomaisen hienon tuoksun leyhkä täytti ilman.
Madonnan jalkain juuressa sijaitsi ihmeellinen kiehkura kieloja ja valkoisia ruusuja.