Kalpeana, mutta säteilevänä siirtyi prioritar makuusuojaansa. Vanhan Mary Antonyn rakastava sydän oli ollut täynnä liljoja ja ruusuja. Hänen syynsä ei ollut, että hänen vanhat kätensä olivat täyttyneet rikkaruohoista. Jumalallinen Rakkaus oli kaikkitietävänä saanut aikaan tämän ihmeen.
Ojentautuessaan vuoteelleen prioritar mutisi pehmeästi: "Herra ei katso kuten ihminen katsoo: sillä ihminen katsoo ulkokuoreen, mutta Herra katsoo sydämeen.
"Oi, kerskailemamme ruusut ja liljat näyttävät Hänen silmissään pelkästään arvottomilta rikkaruohoilta.
"Herra katsoo sydämeen."
* * * * *
Priorittaren herätessä täytti auringonvalo hänen kammionsa.
Hän kiiruhti molempien suojien väliseen holvioveen ja katseli.
Voikukat näyttivät aamuvalaistuksessa entistä helakamman keltaisilta. Piharatamo oli lakastunut.
Prioritar tunsi pettymystä. Hän oli aikonut lähettää varhain noutamaan vanhaa Mary Antonya. Hän oli kuvitellut mielessään tämän hämmästyksensekaista riemua. Mutta nythän kukkavihko oli aivan entisellään.
Aamuvalo on aina ankara arvostelija. Kaikki pyrkii siinä näyttämään samalta kuin ennenkin.