Kulkiessaan pitkin hämärästi valaistua käytävää prioritar saattoi avoimesta ovesta nähdä sateen ryöppyävän holvikäytävän halki. Myrskypilvet olivat lopultakin purkautuneet ja valoivat alas vesivirtoja.
Prioritar seisoi oviaukon suojassa katsellen ulos holvikäytävään. Siitä hän näki kaikkialle muuanne paitsi maanalaisen tien ovelle ja sinne johtavaan portaikkoon. Häntä olisi haluttanut käydä tarkastamassa näitä, mutta tuskinpa sentään kannatti lähteä ulos sateeseen, joka nyt pyyhälsi sisään holvikäytävän kaarista. Jos tuossa portaikossa väijyikin jokin mahdollinen vaara, niin olihan luostari täysin turvassa, jos hän sulki tämän sisäkäytävän ja holvikäytävän välisen oven ja salpasi sen lukkoon.
Astuen takaisin sisäkäytävään hän tarttui raskaaseen oveen ja työnsi sen kiinni, havaiten tällöin, että se oli aivan liian raskas Mary Antony vanhuksen heikoille käsivarsille, ja päättäen vast'edes jättää sen sulkemisen jonkun nuoren maallikkosisaren tehtäväksi, jolloin Mary Antony saisi vastata vain siitä, että avain tuli kierretyksi lukkoon.
Tämän aikoi prioritar nyt itse tehdä, kun jokin pakotti hänet kohdistamaan silmänsä siihen nurkkaan, mikä oven sulkeutuessa oli joutunut näkyviin.
Siinä nurkassa seisoi liikkumatta, kasvot hunnun peittäminä, muuan kookas olento, jolla oli yllään Worcesterin Valkoisten sisarten nunnakunnan puku.
Kenties vaitiolotottumus ei ole koskaan arvokkaampi kuin äkillisen säikähdyksen ja kauhun hetkinä.
Yksi ainoa huudahdus priorittaren suusta olisi silmänräpäyksessä saanut, joukon ovia avautumaan ja parikymmentä pelästynyttä nunnaa kiirehtimään paikalle.
Mutta prioritar ei kirkaissut, hän seisoi vaiti ja aivan liikkumatta; mutta jokainen suoni hänen ruumiissaan herkesi sykkimästä hetkellisen hillittömän, kylmän kammon kestäessä. Sitten hänen sydämensä ryhtyi rajusti sykähtäen jälleen toimimaan, jyskyttäen niin äänekkäästi, että hän voi kuulla sen hiljaisuudessa. Kuitenkin hän hillitsi jokaista vaistoa, mikä vaati ääntämään tai liikahtamaan.
Pian hänen suonensa rauhoittuivat; hänen sydämensä, sykkien tasaisesti, muuttui jälleen taidolla hallituksi ratsuksi, jolla hänen ylväs rohkeutensa saattoi kiitää voittoon.
Ja kaiken tämän kestäessä hänen silmänsä eivät siirtyneet, hetkeksikään tuosta valkoisesta olennosta: tämä tunsi joutuneensa ilmi ja tarkastelun alaiseksi.