"Nyt vannotan sinua Pyhän Neitsyemme nimessä ilmoittamaan minulle totuuden. Oletko todellakin hurskas nunna, meidän pyhän järjestömme jäsen? Vastaa minulle, oletko vai etkö?"
Olento pudisti päätään.
Prioritar astui askelen eteenpäin, siirti avaimen vasempaan käteensä ja pujottaen oikean käden skapularionsa alle tarttui lujalla otteella vyössä olevaan tikariin.
"Silloin, sinä joka ilvehdit meidän pyhässä asussamme", virkkoi prioritar, "sinun on vastattava minulle kaksinkertaisesta rikoksesta: siitä että käytän tuota pukua ja siitä että saavut tänne kenenkään kutsumatta. Varo itseäsi, elämäsi ei ole koskaan riippunut hauraammassa langassa kuin nyt. Pelastusta voit toivoa vain ehdolla, että menettelet nyt minun määräykseni mukaan. Kulje edelläni tätä käytävää pitkin, kunnes saavut oikealla kädellä sijaitsevan kammion luo, jonka ovi on avoinna. Astu sisään ja asetu seinää vastaan sille puolen, joka on ovesta kauimpana. Siellä tahdon puhella kanssasi."
Naisen laahustavin askelin ja vanhuksen kumaraisin hartioin liikkui olento vitkalleen eteenpäin, astui valkoisen kaapunsa liepeelle, kompastui, mutta saavutti taas tasapainonsa.
Prioritar nauroi tämän nähdessään — lyhyen pilkallisen naurahduksen, josta kuvastui enemmän suuttumusta kuin hilpeyttä.
Äkillisellä liikkeellä olento suoristihe, seisoi täydessä pituudessaan ja astui eteenpäin. Prioritar huomasi hartiain leveyden, vartalon ko'on, joka oli hänen omaansa suurempi, vaikka hän olikin tavallista pitempi, pitkät askeleet maahan asti ulottuvan kaavun alla, ja hän rypisti tasaisia kulmakarvojaan, sillä nyt hän tiesi varsin hyvin, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Kohtalo oli jouduttanut hänet hirvittävään vaaraan. Ypöyksinään hänen oli kohdattava ovela vihollinen. Hän ei pyytänyt mitään apua toisilta, mutta hän ei myöskään ryhtynyt tarpeettomasti uhmailemaan.
Kulkiessaan Mary Seraphinen kammion ohitse hän telkesi tämän neidon sisään käyttämällä tiirikka-avaintaan.
X luku