Ritari sävähti tumman punaiseksi.
"Sinä olet minun omani", hän sanoi. "Ja omanani minä sinut pidän. Näinä kurjina vuosina me olemme molemmat totuttaneet itsemme ajattelemaan toinen toisiamme naituina. Nyt tiedämme, ettei kumpikaan ole ollut uskoton. Olen löytänyt sinut, armaani, enkä aio luopua sinusta."
"Hugh", virkkoi prioritar, "minä olen naitu nainen. Sinä tulet liian myöhään. Etkö nähnyt pyhää sormusta sormessani? Etkö tiedä, että jokainen nunna on Kristuksen morsian?"
"Sinä olet minun omani!" sanoi ritari hurjasti; ja hän laski ison kätensä hänen polvelleen.
Prioritar veti esiin tikarinsa skapularion alta.
"Ennenkuin lähdin holvikäytävän ovelle, otin tämän esiin piilostaan ja pistin sen vyöhöni", hän puhui. "Arvasin joutuvani tekemisiin miehen kanssa; vaikka, Taivas sen tietää, en uneksinutkaan tapaavani sinua! Mutta minä sanon sinulle, Hugh, että jos sinä tai yksikään toinen mies yritätte kosketuksellanne saastuttaa ainoatakaan tämän luostarin nunnaa — minua tai toisia — silloin minä isken, ja iske suoraan kohti. Tämä terä on työntyvä kahvaa myöten rikollisen sydämeen."
Ritari nousi seisomaan, kävi ikkunan ääreen ja nojausi käsivarret ristissä seinään.
"Pistä takaisin aseesi kätköönsä", hän sanoi jyrkästi. "Täällä ei ole ketään muuta miestä; ja jos sellainen saapuisi, niin minun säiläni riittää kyllä suojelemaan sinun omaasi sekä nunnaisi kunniaa."
Prioritar katsoi hänen synkkää muotoaan, joka tuskassaankin näytti ylenkatseelliselta, sitten hän lähti heti tottelevaisena salalaudoitukselle.
"Niin, Hugh", hän sanoi, "sen luottamuksen olen todellakin sinulle velkaa rakkautesi vuoksi."