Hänen katseensa osui madonnaan, joka hymyili levollisesti.
Hän hoiperteli eteenpäin polvistuen samalle kohdalle, missä prioritar oli ollut.
"Pyhä Jumalan Äiti", hän kuiskasi, "opeta sitä ritaria ymmärtämään, ettei kunnianarvoisa äiti voi tehdä sellaista!"
Sitten, ryömien polvillaan sille paikalle, missä ritari oli maannut, hän huudahti: "Autuas Neitsyt, osoita kunnianarvoisalle äidille, ettei hän voi jättää ritariaan ypöyksin!"
Sitten hän laahusti takaisin ja polvistui kummankin kohdan keskivaiheille. "Armahin Neitsyt", hän anoi, "valaise Mary Antonyn vanhaa järkeä!"
Katsahtaen salavihkaa madonnaan hän huomasi Neitsyen hymyilevän. Myöskin Pyhä Lapsi näytti iloiselta. Mary Antony hyrähti nauruun ja tunsi mielensä rohkeammaksi. Kunnianarvoisan äidin hymyillessä hän tiesi aina saaneensa anteeksi.
Ja tulihan hänen rukouksensa nyt viipymättä kuulluksi; sillä tuskin hän oli noussut polviltaan, kun hän jo muisti, missä kunnianarvoisa äiti säilytti kammionsa avainta; ja koska hän oli poistuessaan sulkenut oven omalla tiirikka-avaimellaan, oli tuo toinen avain tuossa tuokiossa Antony eukon kädessä ja hän itse jälleen ulkona käytävässä, missä hän lukitsi oven jälkeensä varmana siitä, että saisi tilaisuuden toimittaa avaimen takaisin paikalleen, ennenkuin kunnianarvoisa äiti alkaisi sitä kaivata.
* * * * *
Sisar Mary Antony hiipi kenenkään näkemättä refektorion ohitse ja sitten keittiöön. Sinne päästyään hän hääräili ja toruskeli ja näytteli mahtiaan väittäen saaneensa vartoa ainakin tunnin ajan jotain, mitä oli juuri vast'ikään pyytänyt.
Nuoremmat maallikkosisaret eivät rohjenneet vastata mitään; mutta sisar Mary Martha tiedusti hetken päästä:. "Mitä sinä olet toimitellut iltamessusta pitäen, sisar Antony?"