Koska Pyhä Neitsyt, oli valistanut hänen järkeään, tajusi Antony eukko sillä haavaa, että toisinaan, kun on pakko pettää, ei mikään ole sen parempi keino kuin täysi totuus.
"Olen kuunnellut ihmeellisen romanttista tarinaa", hän vastasi, "jonka kertoi hurmepukuinen ritari."
"Kyllä sinä olet todellakin oikein pähkähullu satakielinesi, sisar Antony", huomautti Mary Martha; "ja vielä sinä otat itsesi hengiltä, kun istuskelet ulkona kosteassa puutarhassa päivänlaskun jälkeen."
"No — niin kauan kuin otan vain sellaista, mikä on omaani, ei toisilla ole syytä nurista", ärähti Mary Antony ja ryhtyi valmistamaan herkullista keittoa, jonka tiesi kunnianarvoisan äidin mieliruoaksi.
Ja kaiken aikaa paholainen kuiskasi eukon korvaan: "Ei hän palaa… Valmista vain keittosi, hölmö; mutta hän ei tule enää tänne sitä juomaan… Maailma ja Liha ovat kutsuneet; kunnianarvoisa äiti ei palaa… Hämmennä keittoa hyvin, mutta höystä se oman makusi mukaan. Sinä saat nauttia sen itse tänä iltana. Kun Maailma ja Liha kutsuvat kyllin kovaa, silloin naisista parhaatkin taipuvat paholaisen valtaan."
"Valehtelija!" sanoi Mary Antony heristäen puukauhallaan. "Väisty taakseni — ei, asetu kernaammin eteeni! Takanani olet hiiviskellyt jo kyllin kauan. Ja jos asetut eteeni juuri nyt, niin joudut tuleen ja voit tuntea olevasi kotona, mestari Paholainen! Mutta 'älä vaan tuikkaa häntääsi kunnianarvoisan äidin keittoon'."
Kun Valkoiset sisaret saapuivat refektoriosta, sattui Mary Antony parhaillaan kiillottamaan Pyhän Maria Magdalenan kuvan kehystä kunnianarvoisan äidin kammion oven vieressä.
Hetken kuluttua ilmestyi sisar Mary Rebecca kohottaen kätensä koputtamaan.
"Malta!" kuiskasi Mary Antony. "Kunnianarvoisaa äitiä ei saa nyt häiritä."
Sisar Mary Rebecca verhosi nyrpistyksensä hymyyn.