Sitten hän sovitti kätensä eukon kainaloon ja kohotti hänet hellästi maasta. "Me erehdymme niin helposti", hän sanoi. "Kuinka hyvää tarkoittanemmekin, niin jokainen meistä erehtyy toisinaan. — Siinä ei ole mitään anteeksi annettavaa, Antony hyvä."
"Minä olen vanha ja sekava ja typerä", sanoi maallikkosisar nöyrästi; "mutta minä olen rukoillut armasta Neitsyttämme valaisemaan Mary Antonyn vanhaa järkeä."
Mainittuaan tämän nöyrän katuvaisella äänellä Mary Antony vilkutti kiitollisen priorittaren näkemättä ovelasti sillä silmällään, joka oli madonnan puolella.
Pyhä Neitsyt, hymyili. Suloinen Pienokainen näytti iloiselta.
Prioritar nousi, ja hänen väsynyttä muotoaan valaisi huojennuksen kirkas valo.
"Menkäämme maata, Antony kulta; silloin voimme uuden päivän koittaessa nousta sydän virkistyneenä ja ymmärrys terävämpänä. Lepää siis Jumalan huomassa."
* * * * *
Yksin jäätyään prioritar polvistui pitkään rukoukseen madonnan alttarin ääreen. Kerran hän ojensi oikeata kättään kohti sitä paikkaa, missä Hugh oli ollut polvillaan, koettaen vielä tuntea tämän lujan puserruksen.
Lopulta hän siirtyi vuoteeseensa. Mutta uni ei ottanut tullakseen, ja jonkin ajan kuluttua hän hiipi takaisin valkoisessa kuutamossa ja kumartui painamaan huulensa siihen kiveen, jolle Hugh oli polvistunut. Sitten hän pakeni häveten näyttää Pyhälle Neitsyelle moista heikkoutta eikä rohjennut vitkaistakaan ristillä riippuvan kuolleen Kristuksen aavemaiseen muotoon. Sillä Rakkauden tullessa häntä etsimään oli Elämäkin saapunut; ja minne Elämä saapuu, sieltä Kuolema karkoittuu; samaten kuin nousevan auringon voitokkaan kulun tieltä pimeys ja varjot pakenevat tiehensä.
* * * * *