"Kunnon isä", hän puhui, "olen saanut lordipiispalta luvan kantaa tämän miehen joka päivä paareilla kryptaan ja antaa hänen maata siellä Pyhän Oswaldin alttarin ääressä Vesperin kestäessä; toivomme tämän päivittäisen toivioretken ja rukouksen tuottavan huojennusta ja parannusta."
Nähdessään lordi-piispan nimikirjoituksen ja sinetin munkki kumarsi syvään ja riensi kutsumaan suntiota, käskien tämän saattaa ritarin kryptaan ja kaikin tavoin auttaa häntä sijoittamaan sairaan miehen siten, että tämä voisi mukavimmin maata autuaan Pyhän Oswaldin pyhän alttarin ääressä. Hetken kuluttua paarit olivat sijoitetut paikalleen, soturit sijoittuivat kukin pylvään ääreen ja ritari siirti syrjään peitteet, jotta potilas voisi nähdä alttarin.
Antaessaan katseensa lipua pylväsjoukon keskitse ritari huomasi vanhan suntion seisovan aivan takanaan.
"Kaikkein kunnioitettavin ritari", virkkoi vanhus nöyrästi, "lordi-piispamme käsky syrjäyttää kaikki lait. Muussa tapauksessa olisin velvollinen tyhjentämään kryptan ennen iltamessua. Näettekö tuon portaikon tuolla holvikaaren alla? Muutaman minuutin kuluttua nousevat noita portaita myöten hurskaat nunnat Whytstonen Valkoisten sisarten luostarista — kaikki ylhäisiä naisia ja hurskaudestaan perin kuuluisia. Joka päivä he saapuvat iltamessuun salaista tietä käyttäen; kryptaan saavuttuaan he kulkevat seinässä kiertävän portaikon luo ja nousevat sitä myöten parvekkeelle kuorin yläpuolelle, mistä voivat kenenkään näkemättä kuunnella munkkien laulua. Minun täytyy lähteä hoitamaan tehtäviäni tuolla ylhäällä. Tahdotteko te, herra ritari, pitää huolta siitä, etteivät miehenne lähesty Valkoisia sisaria heidän kulkiessaan tästä ohi eivätkä millään tapaa häiritse heitä?"
"Ei kukaan ole liikuttava kättä tai jalkaa heidän kulkiessaan eikä millään tapaa häiritsevä heitä", sanoi ritari.
Hugh d'Argent oli polvillaan alttarin ääressä kädet ristissä miekan kahvan ympärillä, kun hänen korviinsa osui heikko ääni, joka ilmaisi avaimen kiertyvän etäisessä lukossa.
Sitten alkoi Worcesterin Valkoisten sisarten äänetön kulkue nousta portaikkoa ja astua kryptan poikitse.
Noissa hunnutetuissa olennoissa oli jotakin aavemaista ja kaameata, kun ne hiljaa liikkuivat hämärästi valaistun kryptan pylväiden keskitse ja sitten toinen toisensa jälkeen katosivat seinässä kiertävään portaikkoon.
Ritari ei liikahtanut. Hän viipyi polvillaan, hänen kätensä puristuivat miekan kahvan ympärille; mutta hän seurasi jokaista äänetöntä olentoa katseillaan.
Viimeinen oli tuskin ennättänyt kadota näkyvistä, kun ylhäältä kajahti munkkien ja kuorolaulajain juhlallinen veisuu.