"Sisar Seraphinen kaltaisille olennoille", huomautti piispa vakavana, "elämä on vain kuvastin, joka heijastaa heidät itsensä. Toisiakin muotoja ja kasvoja voi häilähtää ohitse, taustalla; ne häämöittävät hämärinä, niitä tuskin huomaakaan. Koko etualan valtaavat vain yhdet kasvot, yksi ainoa olento. Sellaisille elämä on kuvastin, joka palvelee turhamaisuutta. Jos kuvaan ilmestyisi aviomies, niin hän karkoitettaisiin pian taustalle ja saisi tyytyä vain satunnaisiin silmäyksiin olkapään ylitse. Jos lapsia karkeloi näkyviin, niin ne häädetään ärtyisesti muualle. Sanokaapa minulle yksi asia? Ilmaisiko sisar Seraphine elämää ikävöidessään mitään halua antaa elämää?"
Vaistomaisesti prioritar vilkaisi Neitsyen helmassa lepäävään suloiseen pienokaiseen.
"Ei", hän vastasi varsin matalalla äänellä.
"Sitä en odottanutkaan", jatkoi piispa. "Itseensä keskittyneet, pintapuoliset luonteet eivät kykene tuntemaan äitiyden ylevää intohimoa; osaksi epäilemättä siitä syystä, ettei heissä itsessään ole sellaista elämää, jota kannattaisi jatkaa."
Prioritar nousi äkisti, astui ikkunan ääreen ja työnsi auki toisenkin puoliskon. Hänen täytyi sillä hetkellä ehdottomasti saada salata kasvonsa; sillä sydämen vallanneen mielenliikutuksen hillitön hyöky olisi varmaankin lähettänyt kielivän laineen häiritsemään ulkomuodon tyyneyttä.
Tällöin piispa kääntyi katsomaan, mihin prioritar oli vilkaissut, ennenkuin oli vastannut hänen kysymykseensä.
"Ei", hän puhui miettiväisenä, kun prioritar palasi tuolilleen, ja hänen katseensa oli taasen kiintynyt ikkunasta näkyviin puunlatvoihin, "tuollaisilla Seraphineilla ei ole äitiyden vaistoa. Ja meidän rotumme vastainen suuruus perustuu noihin jaloihin naisiin, jotka kykenevät siirtämään poikiinsa ja tyttäriinsä elämän, joka on todellista ja uljasta ja arvokasta; elämän, jonka perustana on uhrautuvaisuus, kulmakivenä uskollisuus ja jonka harjalla liehuu tahrattoman kotilieden rakkauden lippu.
"Nainen, jossa vallitsee todellinen äitiyden vaisto, ei voi nähdä pientä lasta haluamatta puristaa sitä rinnoilleen. Löytäessään itselleen miehen hän ajattelee itseään enemmän tämän lasten äitinä kuin miehen kiintymyksen esineenä, koska oma itse hänessä alistuu palvelemaan äidillistä uhrautumisvaistoa. Moiset naiset ovat puhtaita kuin lumi, ja he kannustavat miehiään korkeimpaan ja parhaimpaan. Sellaisia naisia maailma tarvitsee. Pyhä Neitsyt tietää, etten puhu kevytmielisesti, harkitsematta tai irtain ajatuksin; mutta jos Seraphine olisi sellaisia naisia, niin sanoisin: 'Jättäkää ovi lukitsematta. Antakaa hänen lähteä — luvatta, mutta myöskin nuhteitta.'"
"Jos Seraphine olisi sellaisia naisia, kunnianarvoisa herra", virkkoi prioritar lujasti, "silloin ei voisi olla puhettakaan hänen lähdöstään. Jos luonteen kulmakivenä tulee olla uskollisuus, niin onhan kaikkein suurinta uskollisuutta pysyä valassaan."
"Aivan oikein", mutisi piispa; "epäilemättä, tyttäreni. Paitsi milloin onneton sattuma on ollut syynä siihen, että vala on tehty täydellisen väärinkäsityksen perustuksella. Tehän sanoitte, että sisar Seraphine odotti erään miehen saapuvan estämään häntä?"