Tänä iltana hän oli menettänyt tavanmukaisen tyyneytensä samoin kuin Josékin. He olivat tavanneet Sebastianon — olivat puhuneet hänen kanssaan, ja ystäväjoukon läsnäollessa hän oli juonut viiniä heidän kanssaan.
»Menimme kahvilan ohi ja näimme hänet», selitti Manuelo, »ja pistäysimme sisään vähän katsellaksemme häntä ja kuullaksemme hänen puhuvan. Eräs siellä seisovista chuloista kuiskasi meidät nähdessään hänelle, jotakin — ikäänkuin olisi tiennyt, keitä olimme — ja heti senjälkeen tuli sama chulo luoksemme Joséta puhuttelemaan, ja sitten tuli Sebastiano itse ja jutteli meidän kanssamme. Ensiksi tullut oli eräs niistä, jotka istuivat viiniä juoden viereisessämme pöydässä härkätaistelupäivän iltana. Kerran lapsuudessaan oli Sebastiano asunut kotikylänne läheisyydessä — tunsi padre Alessandron ja joitakuita muita siellä päin. Hänestä oli hauska tavata José ja jutella sikäläisistä henkilöistä; tuntui aivan kuin heistä heti olisi tullut ystävät.»
»Hänellä on hyvä sydän», lisäsi José, »kuten muuten kaikki hänestä sanovatkin. Hän muisti kaikki — jopa vanhan Juaninkin, joka eli satavuotiaaksi ja kävi aivan koukussa. Hän kysyi, elikö hän vielä. On ihmeellistä, että hän kerran on asunut niin lähellä meitä, jolloin hän oli pieni, köyhä poika ja sai osakseen huonoa kohtelua. Hän ei ole liian ylpeä sitä muistaakseen. Hän olisi hyvä ystävä hätään joutuessa, tuo Sebastiano, vaikka hän on rikas ja vaikka hänestä puhuu koko maailma.»
Sellaisen kuuluisuuden täytyi Josén mielestä olla tunnettu kaikissa maailman äärissä.
Sinä iltana, kun Pepita valmistausi nukkumaan, katseli häntä Jovita, joka jo oli vuoteessa.
Tyttö seisoi kirkkaassa kuutamovirrassa, joka tulvi sisälle valaisten osan vaatimatonta huonetta. Hänen paljaat käsivartensa olivat ylöspäin kohotetut hänen irroittaessaan tumman tukkansa pehmeitä suortuvia, missä vielä riippui muutamia valkeita jasmiinitähtiä. Hymyily leikki hänen huulillaan ja hän hyräili jotakin säveltä.
»Mitä hän Josésta tahtoo, tuo Sebastiano?» sanoi Jovita riidanhaluisesti.
»Kuka tietää?» vastasi Pepita.
»Jotakin hän tahtoo», jatkoi Jovita samaan sävyyn. »Eivät ne kaikessa typeryydessäänkään tyhjän tähden tekeydy sellaisten ystäviksi, jotka ovat heitä alempia; mutta hän tekee tuttavuutta tavatakseen sinua.»
»Mitä he minusta sanovat?» kysyi Pepita välittämättä katsahtaa isoäitiin.