»Miksi sitten niin sanoit?» kysyi Isabella syystä kummastuneena.
»Siksi että itse tahdoin mennä kotiin.»
»Todellako!» huudahti Isabella. »No minkätähden?»
»Minusta ei täällä enää ole hauskaa», vastasi Pepita.
»Pidämme huolta siitä, että tulee hauskempaa», sanoi Sebastiano innokkaasti. »Kyllä tulee hauskempaa…»
»Tuolla on Jovita sen vanhan akkansa kanssa», keskeytti Pepita. »Minä menen juttelemaan heidän kanssaan.»
Ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli poissa — hänen liikkeensä muistuttivat linnun lentoa. Sebastiano seisoi ja katseli häntä ääneti, kunnes Juan kunnioittavasti puhutteli häntä.
»Perin kummallista», sanoi hän. »Sen tytön mielentilat muuttuvat aivan aavistamatta. Juuri ennen tuloanne hän sanoi, että täällä oli hänestä hauskaa, ja halusi viipyä.»
»Ehkä», aloitti Sebastiano hiukan hämillään, »ehkä minä…»
»Oh, señor», vakuutti Juan hyvin kohteliaasti, »mahdotonta! Sanotaan hänen aina tekevän niinkuin häntä huvittaa, ja hänellä on tuhansia päähänpistoja.»