»Niin», sanoi hän, »te olette aina sama. Te ette muutu. Olette sama, tulee koska tahansa. Mutta kuulkaa minua. Luulette, että olen tullut teitä moittimaan. Mutta miksi sen tekisin? Minä olen taistellut härkien kanssa, mutta se ei minulle opeta, kuinka minun on meneteltävä naisten kanssa. Luulin, että kun antoi jollekulle koko sielunsa, elämänsä ja henkensä, niin tuo joku kerran heltyisi ja sallisi itseänsä ajateltavan. Te olette nainen ja olette luotu sitä varten, että teitä rakastettaisiin; mutta sydämessänne on jotakin kovaa. Te ylpeilette siitä, että olette ilveillyt miehelle, joka oli rehellinen ja kunniallinen ja rakasti teitä. Mutta kuulkaa mitä sanon: Parempi on olla vähemmän kaunis ja enemmän nainen.»
Hän vaikeni. Pepita oli muuttanut asentoansa ja seisoi jasmiinipensaan vieressä, riipoen siitä kukkia toisen toisensa perään. Hän alkoi hymyillä ja hiljaa hyräillä ikäänkuin itsekseen:
»Oi, pikku lintu ikkunalla, sa laula mulle vain…»
»Ja enemmän nainen», toisti Sebastiano. »Naisia miehet haluavat.»
Pepita katsahti häneen ja nauroi. Sitten hän lauloi jälleen:
»Hipaiset yöllä kukkain rintaa,
oranssin varvun katkaiset…»
Sebastiano teki äkillisen liikkeen ja tarttui hänen ranteeseensa säihkyvin silmin.
»Se ei muuten mitään haittaakaan», sanoi hän. »Te olette kylliksi nainen sellaisenakin. Aika tulee, jolloin teillä on toiset tunteet. Teidät voidaan pakottaa rakastamaan. Niin, te olette niitä, joita täytyy pakottaa. Silloin tekin saatte kärsiä, ja se tekee teille hyvää. Silloin te kyllä puhutte.»
Hän vaikeni ja piti tytön kättä hiukan ulompana itsestään ja katsahti häneen äkkiä hyvin surullisesti.
»Olette niin kaunis», sanoi hän. »Niin pieni ja kaunis! Jos olisitte hyväsydäminen ja lempeä, ja jos saisi hiljaa silittää teidän poskeanne ja hiuksianne, kuinka silloin teitä rakastaisikaan ja tekisi kaikki teidän tähtenne! Ei — te ette voi liikahtaa. En ole turhaan taistellut härkien kanssa. Jos sallisin teidän liikahtaa, te riuhtaisisitte itsenne irti ja satuttaisitte itseänne. Kuulkaa! Minä matkustan pois. Minä en kiusaa teitä kauemmin. Minä odotan. Jos odottaa kyllin kauan, taukoo tuska ja toiveet unhottuvat. Niin on haavan laita, ja miksei myöskin niiden tunteiden laita, joita meillä on naista kohtaan? Sanoin, että teidät pakotettaisiin rakastamaan, mutta sen minä jätän jonkun toisen miehen tehtäväksi. Minä en halua sellaista rakkautta. Minä tahdon saada naisen. Päivä tulee, jolloin ette viskaa divisaa jalkoihinne. Te otatte sen silloin vastaan ja kätkette sen povellenne. Se ei ole silloin minun, vaan jonkun muun, joka rakastaa teitä vähemmän. Minä rakastin teitä, olin melkein hulluna teidän tähtenne. Mutta siitä tulee loppu. On parempi ajatella vain härkiä kuin näytellä mielipuolta naisen edessä, jonka sydämessä ei ole rakkautta. Te olette kaunis, mutta se yksinään ei riitä. Te voitte tenhota miehen, mutta lumousketjun läpi voi murtautua. Kas niin, menkää nyt!»