Sitten hän kuvaili Sebastianoa. Hänen innostuksestaan päättäen ei Madridissa koskaan ennen ollut nähty sellaista matadoria, sellaista surmaniskijää kuin Sebastiano. Ei koskaan niin kaunista, niin säteilevää, niin yleensä jumaloitua nuorta miestä. Mitkä kaikuvat kättentaputukset tervehtivätkään häntä, kun hän näyttäytyi areenalla! Kun hän teki ylvään kumarruksensa juhlan esimiehelle ja sanoi: »Minä kaadan tämän härän Madridin kansan ja tämän näytelmän korkea-arvoisen ja mainion presidentin kunniaksi» ja viskasi hattunsa ilmaan astuessaan eteenpäin ja heiluttaessaan punaista viittaansa, niin millaista ihastusta hän herättikään! Hänestä laulettiin kaduilla, hänen kuvallaan koristettiin viuhkoja ja hänen rohkeita tekojaan kerrottiin hienoille vallasnaisille, jotka rakkaudesta häneen olivat itkeneet silmänsä päästä. Mitä taas hänen oman säätyluokkansa naisiin tuli, ei ollut ainoatakaan tyttöä Madridissa, joka ei hänestä uneksinut.
»Miksi niin?» kysyi Pepita lempeällä, järkkymättömällä äänellään ja kylmä, utelias katse suurissa, pitkien ripsien verhoamissa silmissä.
»Siksi, että he ovat häneen rakastuneet — jok'ainoa», vastasi Manuelo liioitellen.
»Miksi niin?» kysyi Pepita vielä kerran.
»Miksikö?» huudahti Manuelo hiukan hämillään tässä kysymyksessä esiintyvästä rehellisestä ja välinpitämättömästä kaikkien luonnollisten syiden tietämättömyydestä, »miksikö? Siksi, että hän on kookas ja vahva, siksi, että hän on kaunis, siksi, että hän on rohkeampi ja notkeampi kuin kukaan muu — siksi että hän on Sebastiano.»
Pepita nauroi ja avasi ja sulki nopeasti viuhkansa.
»Minkätähden te nauratte?» kysyi Manuelo.
»Ajattelin vain, kuinka hän niitä halveksineekaan», vastasi tyttö.
»Oh, ei suinkaan», sanoi Manuelo, joka ei ollut kovin nokkela, »hän on aina ystävällinen naisille. Muistan Saritan — pienen raukan, joka aina oli asunut maalla. Tyttö näki hänet ensi kerran härkätaistelussa eikä senjälkeen enää koskaan ollut onnellinen. Hän ei voinut ajatella ketään muuta kuin häntä ja oli liian viattoman yksinkertainen sitä salatakseen. Usein hän hiipi kotoansa ja seurasi Sebastianoa tämän näkemättä. Hän tapasi naisen, joka tunsi jonkun Sebastianon tuttavista, ja tuhlasi kaikki pienet säästönsä lahjoiksi hänelle suositellakseen hänet ystäväkseen ja juttelemaan hänelle Sebastianosta. Pari kertaa hän tapasi Sebastianon, ja koska hän oli niin pieni ja herttainen tyttönen, puhutteli Sebastiano häntä ystävällisesti ja lausui ihastuksensa hänen silmistään ja tanssistaan. Hän ei aavistanut, että tyttö oli häneen rakastunut.»
Pepita nauroi taas.