Kun eräät ohikulkevat, jotka olivat muita rohkeampia, tekivät kyllin kuuluvasti huomautuksia hänen kauneudestaan, ei se häntä vähääkään häirinnyt, ikäänkuin se ei olisi häntä koskenutkaan. Oliko mahdollista, että joku tyttö saattoi olla välittämättä siitä, että oli niin kaunis? Mutta luulottelu, ettei hän siitä välittänyt, oli suuri erehdys. Hän välitti siitä paljon.
Aina pienestä lapsesta asti hän oli kuvastimenkappaleessaan ja lähteen vedessä nähnyt kauniit kasvonsa vienoille rusoposkineen ja pehmeine huulineen, mustat kosteat silmät ja otsaa kaartelevat lapselliset kiharat. Hän oli myöskin aina kuullut, että oli kaunis, ja vanhemmaksi tultuaan hän oli huomannut jotakin muutakin, nimittäin sen, että hänellä oli kauneuttaankin valtavampi voima — voima, jota ihmiset tuskin yrittivät vastustaa. Hän ei itse tiennyt sille mitään nimeä eikä vähimmässäkään määrässä sitä ymmärtänyt. Usein hän sitä ihmetteli ja usein hän tunsi salaista, lapsellista pelkoa, että paholaisella oli siinä jotakin osaa, varsinkin kun hän ilman pienintäkään ponnistusta, vain syrjässä seisoen ja katsellen muita, pienellä hymyllä oli esiin loihtinut tyhmiä lemmenpurkauksia, jotka häntä suorastaan tympäisivät. Sellaiseen ei kyennyt Dolores eikä Maria eikä Isabella, vaikka hekin olivat kauniita. Ja vaikka he olivat kauniita, täytyi heidän luoda silmäyksiä ihailijoihinsa, nauraa, tanssia ja haastaa tullakseen huomatuiksi, kun hänen sitävastoin vain tarvitsi olla Pepita.
Kun hän myöhään sinä iltana istui Josén kanssa puutarhassa, missä ilma oli raskas jasmiinin-, oranssin- ja sitruunankukkien tuoksusta, teki hän tälle paljon kysymyksiä härkätaisteluista. Se oli varmaan jotakin suurenmoista katseltavaa — sellainen ihmispaljous, niin koreita värejä, tenhoavaa musiikkia! José osasi kuvailla niitä paremmin kuin Manuelo. Hänen täytyi kertoa hänelle kaikki, mitä niistä tiesi.
Hän kuvaili niin hyvin kuin taisi, ja hitaasta esitystavastaan huolimatta hän loihti sisarensa silmien eteen varsin jännittävän taulun. Tai pikemminkin se oli tytöstä jännittävä, kuten kaikkien näiden päivien uutuudet. Kun José ennen isoäidin ja Pepitan tuloa oli ollut tekemässä pieniä valmistuksiansa heidän vastaanottamisekseen, oli hän pistäytynyt parissa härkätaistelussa eikä mikään yksityiskohta ollut jäänyt hänen miettiväiseltä luonteeltaan huomaamatta. Hän muisti kaikki, se José.
»Mutta sinä saat tulla sinne», sanoi hän. »Sinä saat ensi kerralla käydä itse katsomassa. Ensi viikolla taas on härkätaistelu. Me menemme sinne ja otamme Jovitan mukaamme.»
Pepita löi ihastuksesta käsiänsä yhteen. Hän hypähti ylös ja pyörähti muutaman tanssiaskeleen lapsellisessa ilossaan.
»Mikä onni!» huudahti hän. »Siitä tulee ihanaa! Ehkä sinne saapuu kuningas ja kuningatarkin!»
»Sinä saat nähdä Sebastianon», sanoi José vakavasti.
»En välitä Sebastianosta», tuiskahti Pepita vallattomasti.
»Et välitä hänestä?» ihmetteli José hämmästyneenä.