»Niin, niin», sanoi hän, »kaikki on mainiota ja puku on kaunis. Kukaan muista tytöistä ei ole hienompi. Ei edes Candida…»
Pepita nauroi. Candidaa oli heidän entisessä kotikylässään pidetty suurena kaunottarena. Mutta Pepita tiesi olevansa kauniimpi kuin Candida.
José nauroi myöskin, vaikka tuskin tiesi miksi. Sitten hän melkein varovasti ja epävarmasti otti esille korean viuhkan — huokeahintaisen, mutta heleävärisen.
»Kas tässä…» aloitti hän.
Pepita otti sen häneltä ja avasi sen nopealla ranteen liikkeellä. Toisella puolen oli kuva, joka esitti komeata, uljasta miestä rikkaasti koristellussa puvussa.
»Hän on Sebastiano», sanoi José arastellen.
Pepita nyökkäsi ja hymyili.
»Sen tiesin», vastasi hän. »Minä tiesin, että hän näyttäisi tuollaiselta.»
»Kukaan muu ei voi kaataa härkää sillä tavalla kuin hän», virkkoi José.
»Minun puolestani hän saa niitä kernaasti kaataa», vastasi Pepita ja löyhytteli viuhkallaan mitä siroin ja tutkimattomin ilme kasvoillansa.