Ei silloin eikä sittemminkään hän voinut selittää miten se tapahtui, että hän äkkiä tunsi itsensä sisaren syliin suljetuksi ja painetuksi vasten hänen rajusti sykkivää sydäntänsä; ja kun hänellä ei ollut taipumusta syvällisiin mietteisiin, niin hän ei myöskään voinut tajuta sitä melkein rajua suuteloa, jonka sisar hänen poskelleen painoi eikä niitä kuumia kyyyneleitä, jotka sitä kostuttivat.
— Minä sanoin, että jos näkisit minun vaikka murhaavan, huudahti Klorinda, — niin rakastaisit minua kumminkin ja olisit ystäväni ja lohduttajani.
— Niin olisin, niin olisin! huusi Anne.
— Minä luotan sanaasi, rakas, uskollinen sielu — minä uskon sinua, sanoi kreivitär ja suuteli häntä uudelleen. Mutta seuraavassa tuokiossa hän jo laski hänet irti ja nauroi. — Mutta sinua ei panna koetukselle, sanoi hän, — sillä minä en ole mitään tehnyt. Parin päivän päästä on jo Geraldini täällä, ja minä olen silloin turvassa — turvassa ja onnellinen ainiaaksi. No mene nyt! Tahdon työskennellä itsekseni.
Ja hän meni taas pöytänsä ääreen ja istuutui kirjoittamaan, ja Anne tiesi ettei hän enää uskaltaisi mitään virkkaa, vaan lähti hitaasti huoneesta ja ovessa mennessään näki hän viimeiseksi pitkän, komean vartalon työnsä yli kumartuneena ja valo haarakkaista kynttelijaloista kimmelti punaisissa timanteissa, jotka ympäröivät lumivalkoista kaulaa ja purppuraisen nauhan tavoin kiemurtelivat mustassa, korkealle kammatussa tukassa.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Kova kohtalo.
Hienon maailman seurapiireissä kadottaa kummallisen helposti ja nopeasti etevän aseman tahi anastaa sen joku kilpailija niin täydellisesti, että usein se, joka jonkun aikaa on ollut kaikkein katseiden esineenä ja kaikkein puheenaineena, niin täydellisesti unhotetaan kuin ei häntä enää olisi olemassakaan. Ainoastaan muutamia vuosia tätä ennen olisi jokainen hieno juhla ollut epätäydellinen, ellei nuori lumoava kavaljeeri John Oxon olisi sitä läsnäolollaan kunnioittanut. Naiset suosivat häntä ja herrat rupesivat hänen tovereikseen. Lausumiansa sukkeluuksia kerrottiin, ja vaatetustapaansa mukailtiin. Alussa hän oli kyllin rikas ja iloinen ollakseen kaikkein suosima; mutta tuhlattuaan omaisuutensa ja kun naimisensa perintöläisenkin kanssa meni myttyyn, niin hänen huonot ja kelvottomat ominaisuutensa paremmin huomattiin. Sitä paitsi esiintyi uusia keikareita, joilla oli suurempi varaisuus ja olivat varovaisempia, ne alkoivat muoteja määrätä, voittaa naisten sydämiä ja tehdä valloituksia, niin että huomio kiintyi heihin, sittenkuin Oxon vain oli yksi monesta sen yksinvaltiaan sijasta, joksi kohtalo ensimältä näytti hänet aikoneen. Hänen kevytmielisestä elämästään kerrottiin todella niin monta juttua, että kun uutuuden viehätys kerran hälveni, niin eräät henkilöt joko aran omantunnon kiihottamina tahi tuuman takeen esiintyivät tapojen tuomareina ja alkoivat puhua hänestä vähemmän suvaitsevasti.
Sanottiin ettei naisen, jolla on naimaikäisiä tyttäriä ja valvontaa kaipaavia nuoria poikia, sovi usein kotiinsa suvaita nuorta aatelismiestä, joka pelissä ja irstaisuudessa on omaisuutensa tuhlannut, ja jonka tiedetään saaneen rukkaset kunnioitetulta, rikkaalta nuorelta naiselta.
Ylhäiset naiset alkoivat karttaa häntä ja henkilöt, joilla oli valtaa hovissa ja seuraelämässä, katselivat häntä yhä karsaammin. Hänen velkansa olivat niin isot ja velkojansa ahdistelivat häntä niin armottomasti, että vaikka hän olisi voinutkin maailman suosiossa pysyttäytyä, niin hänen kuitenkin täytyi muuttaa elämäntapoja. Hänen asuntonsa ei enää ollut loistavimpia pääkaupungin hienoimmassa osassa, käyttämänsä brokaadit ja pitsit eivät enää olleet kalliimpia eikä hänen pukunsa viimeisintä muotia; hänen ajoneuvonsa eivät enää kaikkien katseita kiinnittäneet kun hän kävi ajelemassa, eikä hänellä ollut koreaa palvelijaa, joka kerskailevassa käytöksessä voitti kaikki virkaveljensä. Kohta naimisensa myttyyn mentyä kuoli hänen äitinsä, ja kun hänellä oli vain harvoja sukulaisia, eivätkä nekään näyttäneet tahtovan suosia köyhää tuhlaavaa sukulaistaan, niin hänellä ei ollut juuri minkäänlaisia sukulaissuhteita. Muita suhteita hänellä kyllä oli, mutta ne eivät olleet senlaatuisia, että hän itse tahi sukulaisensa olisivat pitäneet niitä laillisina tahi huomiotakaan ansaitsevina.