— Saat jakaa kanssani, sanoi herttuatar kohottaen häneen madonnamaiset kasvonsa. — Suutele minua, sisko — ja suutele häntä myöskin ja siunaa häntä. Elämäsi on ollut niin viatonta, että hänelle on hyväksi, jotta sinä häntä rakastat ja vaalit.
Oli kaunista nähdä sitä taitavuutta, jolla hän koetti saada Annen tuntemaan, että hän oli hänen äitiydestään osallinen. Hän jakoi hänen kanssaan hellimmät huolensa ja velvollisuutensa. Yhdessä he aamusilla pesivät ja pukivat lapsen. Se oli heille iso juhla, johon hoitajattaret ainoastaan apulaisina saivat ottaa osaa. Joka päivä he leikkivät ja nauroivat hänelle, suutelivat hänen pulskia pyöreitä jäseniään, ihmettelivät miten ne kasvoivat, ihailivat hänen pieniä ruusunkarvaisia jalkojaan ja hyväilivät häntä. Ja sitten he panivat hänen nukkumaan ja Anne istui vieressä kun äitinsä imetti häntä, kunnes pieni punainen suu hitaasti hellitti irti rinnasta.
Kun hän alkoi astua ja puhua, kantoi äitinsä hänet eräänä aamuna Annen torniin, jotta yhdessä tavallisuuden mukaan saisivat hänelle iloita. Oli kaunis näky kun hän voimakkaalla, pyöreällä käsivarrellaan kantoi suurta vankkaa poikaa, kuin olisi hän ollut kepeä ruusunen vain ja nähdä hänen nauraen ja leletellen riippuvan hänen kaulassaan, suuret, ruskeat silmät loistavina ihastuksesta.
— Hän on tullut tervehtimään sinua Anne, sanoi äitinsä. — Hän on pieni kohtelias kavaljeeri ja tietää meidän olevan kuuliaisia orjattariaan. Hän tuli sanomaan sen uuden sanan, jonka minä olen hänelle opettanut.
Hän laski hänet lattialle ja poika seisoi Annen polveen nojaten ja viaton, viehättävä hymy paljasti uudet helmihampaansa. Äitinsä polvistui hänen viereensä ja alkoi häntä hyväillen viekotella.
— Kuka tuo on? kysyi hän sormellaan osottaen Annea ja ihastuttavan levottoman näköisenä, että jos poika ei läksyään osaisikkaan. — Mikä hänen nimensä on? Äitin poika sanoo — — — ja hän kuiskutti hiljaa hänen korvaansa.
Lapsi katsoi Anneen hymyilevän viisastelevalla katseella ja sanoi lapsellisella tavallaan:
— Anne äi-äiti, ja ihastuksissaan taitavuudestaan alkoi hän tanssia pienillä jaloillaan ja kertoi sitä moneen kertaan.
Klorinda nosti hänet Annen polvelle.
— Kuuletko miksi hän sinua sanoo? sanoi hän. — Hänen pieni taipumaton kielensä ei vielä osaa sitä oikein sanoa, mutta hän sanoo sen niin hyvin kuin voi. Se on Anne äiti, sanoo hän, — se on Anne äiti.