Mutta kun hovin vaunut tänään ajoivat kirkolle, olivat hevoset hyvin suitut, kuski oli siistissä puvussa ja lakeijan seuraama, joka hyppäsi alas vaunujen ovea avaamaan.
Tyhjäntoimittajat kirkkotarhassa ja kirkkoon menijät tuijottivat silmät selällään tuota ihmeellistä näkyä, ne kun eivät koskaan olleet senlaista nähneet eikä kuulleet.
Viimeisen muodin mukaan puettuna silkkiin ja hopeapitseihin astui Klorinda neiti alas vaunuista ylpeänä kuin kuningatar, ja niin majesteetillisen rauhallisena kuin olisi hän kaiken ikänsä senlaisia vaatteita kantanut ja säädyllisesti joka sunnuntai käynyt kirkossa aina siitä asti kun pääsi ulos lastenkammarista.
Hänen sisarensa ja opettajatar ujostelivat eivätkä näyttäneet tietävän mihin silmänsä loisivat, mutta Klorinda neiti kulki eteenpäin pää pystyssä ja ylpeällä ryhdillä. Kun hän astui sisään pääovesta, siirtyi siitä muuan nuori herra syrjään ja tervehti syvällä kumarruksella. Klorinda katsahti häneen ja vastasi tervehdykseen suloudella, joka sai katsojat ihailusta vaikenemaan. Useimmat alhaisemmasta kansasta eivät tuota herraa tunteneet, mutta jotka vähänkään olivat yhteydessä seudun aatelin kanssa, tiesivät että se oli sukulaisensa luona Eldershawe Parkissa vieraileva herra John Oxon.
Ainoastaan Klorinda neiti itse tiesi miten hän sen sai aikaan, että hän kirkossa käytyään myöskin ilmestyi muualla. Häntä nähtiin päivällisillä hienoissa perheissä sekä iltakemuissa ja tanssiaisissa. Kaikkialla missä hän näyttäytyi, loisti hän ihmeellisellä kauneudellaan naimaikäisiä tyttäriä omistavien äidein suureksi mieliharmiksi. Ja kerran seuraan päästyä oli mahdoton häntä syrjäyttää, hän kun oli jalosukuinen, ja hänellä oli sekä isän että äidin puolelta ylhäisiä sukulaisia ja sitä paitsi hän hoiti korttinsa erinomaisen taitavasti ja viekkaasti. Ensimäisissä metsästystanssiaisissaan sytytti hän kaikki kreivikunnan miesten sydämet tuleen. Silmäinsä tulista säihkettä, jalomuotoisen vartalon suloutta, naurun heleää sointua ja terävän kielensä ilvehtiviä sukkeluuksia ei kukaan voinut vastustaa. Niillä aseilla olisi voinut tusinankin naisia varustaa, mutta nyt hän yksin omisti ne kaikki ja siinä oli vielä ensimäisen nuoruuden tuoresta, viehättävää suloakin.
Hän pani niin monen miehen pään pyörälle ja antoi aihetta niin moneen riitaan, ettei hän olisi ehtinyt niitä yhden yön kuluessa laskeakkaan. Hän meni isänsä kanssa vaunuilleen ihailijajoukon seuraamana, joista jokainen oli valmis toisensa lävistämään kaunottaren suoman hymyn takia. Hymynsä oli hurmaava, mutta siinä tuntui aina ivan tahi ylenkatseen vivahdusta, joka teki sen muistettavammaksi, kuin jos se olisi ollut lempeämpi.
Eräs mies löytyi kumminkin, joka hänen ylpeässä katseessaan ei pelkkää ylenkatsetta huomannut, mutta tämä mies oli tottunut lempeään kohteluun ja olisi nytkin toivonut hellempiä silmäyksiä, kuin mitä hänelle suotiin. Nuori herra John Oxon oli näet näissä tanssiaisissa ollut naisten suosikki, niinkuin Klorinda oli miesten. Kaksi tanssia vain oli Klorinda hänelle suonut, mutta toiset kavaljeerit eivät voineet siitäkään kerskailla ja katselivat häntä karsain, kateellisin silmin.
Jeoffrey herra oli tänä iltana tarkannut tytärtään, kun hän istui juopottelijain, keikarien ja kunnon maalaisherrain ympäröimänä, ja oli ihka uudella tunteella pannut huomiolle näiden kiihkeän suosittelemisen. Sen verran kuin hän ylipäänsä kykeni rakastamaan muita kuin itseään, oli hän oppinut rakastamaan tuota nuorta, kaunista äkäpussia, joka oli hänen omaa lihaansa ja vertansa ja kenties siitäkin syystä, että hän oli ainoa, joka oli koskaan häntä pelännyt, vain oli aina osannut taivuttaa hänet oman tahtonsa mukaan.
Vaunujen vieriessä eteenpäin katsahti hän tytärtään, joka istui siinä hänen vierellään suorana ja upeana aikaisessa aamuvalossa ja oli niin raitis, verevä ja kirkassilmäinen, kuin olisi hän vasta vuoteeltaan noussut ja pessyt kasvonsa aamukasteessa. Jeoffrey herra ei enää ollut niin juovuksissa kuin sydänyön aikana, mutta ei ollut aivan selväkään vielä.
— Sinä olet peijakkaan kaunis, Klo! virkkoi hän. — En ole koskaan kauniimpaa naista nähnyt!