Äkkiä hän riensi lattian poikki sisaren luo ja tarttui häntä olkapäähän katsoakseen häntä suoraan silmiin.
— Mitäs nyt, sanoi hän ivallisesti mutta kumminkin ystävällisesti. — Mitä tämä on? Voiko yksi ainoa katse salaa ikkunastakin kauniisen kavaljeeriin semmoisen muutoksen vaikuttaa? En ole koskaan ennen kasvoillasi tuota väriä ja ilmettä nähnyt; kuinka se sinua kaunistaa!
— Sisko, sammalsi Anne, — tahdoin niin halusta nähdä tanssiaispukuasi, josta Margery neiti on niin paljon puhunut — minun teki niin mieleni — en luullut sen mitään haittaavan että minä — että minä oven raosta sitä pilkistäisin ja se olikin sängylle levitetty. En voinut kiusausta vastustaa, — vaan astuin — astuin sisään.
— Ja siellä odotti sinua vielä suurempi kiusaus, siellä näit jotakin vielä vastustamattomampaa — nauroi Klorinda veitikkamaisesti silmäillen Annea — komea, kiharatukkainen pääkaupungin keikari, joka satulansa nuppiin on ripustanut joukottain naissydämiä. Kumpiko sinusta oli kauniimpi?
— Pukusi on komea, vastasi Anne ujosti. — Lieneekö kellään kaunottarella moista, ja jos onkin, niin ei kukaan osaa senlaista kantaa niinkuin sinä.
— Mutta entäs tuo nuori herra, nauroi taas Klorinda, — mitäs hänestä pidit?
Anne rohkaisi itseään sen verran, että katsoi suoraan sisarensa säteileviin, ilkkuviin silmiin.
— Sisko, sanoi hän, — lieneekö minulla mitään tekemistä senlaisten nuorten herrain kanssa?
Klorindan käsi vaipui alas sisaren olalta ja hän herkesi nauramasta.
— Onhan se totta, sanoi hän, — mutta tämän ainoan kerran olit sinä sisko melkein naisen näköinen.