— Ei se ole kauneus ainoastaan, joka tekee naisen naiseksi, vastasi tämä ja päänsä vaipui taas alas rinnalle. — Jossakin kirjassa olen lukenut että — että se useimmin on kärsiminen. Siihen on minussakin naista kyllä.
— Sinä olet lukenut — sinä olet lukenut, matki Klorinda, — niin sinähän olet kirjatoukka, muistan minä, ja sinä varastelet romaaneja ja runokokoelmia kirjastosta. Ja sinä olet lukenut, että kärsiminen useimmiten tekee naisen naiseksi? Se ei ole totta. Se on katala valhe! Minä olen nainen, enkä minä kärsi — minä en tahdo kärsiä, minä vannon sen! Ja muista, että kun minä vannon valan, niin minä sen pidänkin! Miesten takia naiset kärsivät — sitä juuri oppinut kirjailijasi tarkoitti — tuonlaisten nuorten herrain takia kuin tuokin, jonka jälkeen juuri tähystelit. Sitä suurempia hupakoita he ovat! Ei ainoakaan mies tee itseänsä sillä tavalla naiselliseksi, sen minä sinulle lupaan! Vaikeroikoot he ja ryömikööt polvillaan — minä en ainakaan sitä tee!
— Sisko, sammalsi Anne, — en luullut sinun olevan kotona. Se nuori herra, joka ratsasti pois, tiesivätkö palvelijat — —?
— Kyllä he tiesivät, sanoi Klorinda taas ilkkuen.
— Ne tiesivät etten tahtonut häntä vastaanottaa. Sen hän itsekkin olisi ymmärtänyt, mutta hän on senlainen houkkapää ja luulee kaikkein naisten ikävöivän kauniita kasvojaan ja mielistelevää puhettaan.
— Sinä et tahtonut — et tahtonut ottaa häntä vastaan?
Klorinda viskautui tuolille ja naurahti.
— Niin, minä en tahtonut, vastasi hän. — Sinä, Anne raukka, et voi senlaista kiittämättömyyttä käsittää — sinä olisit kyllä ystävällisemmin kohdellut häntä. Istu tuohon kanssani puhelemaan, niin minä näytän sinulle koristuksiani. Kaikki naiset puhelevat mielellään vaatteistaan. Se se heidät naisiksi tekeekin!
Anne vavahti ilosta ja ihastuksesta. Tuo tuntui kuin kuningattaren käskyltä. Hän istuutui melkein palvelijan kömpelön nöyrällä tavalla. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Klorindan kasvoissa senlaista ilmettä eikä ollut uneksinutkaan hänen voivan niin puheliaan olla. Hän tiesi vain hyvin vähän mihin sisarensa oikeastaan kykeni, — kuinka lumoava hän voi olla kun tahtoi, miten ylhäisen ystävällisesti hän käyttäytyi kun tahtoi miellyttää, miten veitikkamaisen leikillinen ja sukkela hän osasi olla ja minkälainen kummallinen vaikutusvoima hänellä oli jokaiseen, niin ylhäiseen kuin alhaiseenkin, jonka kanssa sattui yhteen. Mutta jos hän ei sitä ennen tiennytkään, niin hän tänä päivänä oppi sen tuntemaan. Jostakin syystä, jonka Klorinda itse parhaiten tiesi, oli hän tänään erinomaisen hyvällä tuulella. Hän pidätti Annen luonaan kokonaisen tunnin ja oli kaiken aikaa yhtä hurmaava. Hän näytteli koristuksia, joita hän tanssiaisissa kantaisi, ottipa vielä esille jalokivensäkkin ja levitteli ne.
Hän kertoi juttuja siitä perheestä, jonka perillinen tänään tuli lailliseen ikään ja ilvehti poika parasta, hänen kömpelyytensä takia ja kun hän yhdeksäntoista vuotiaasta asti oli häntä jumaloinut.