"Mikä sinun nimesi taas olikaan?" mr Hobbs kysyi.
"Se on Cedrik Errol, lordi Fauntleroy", Cedrik vastasi. "Siksi mr Havisham minua sanoi. Kun tulin huoneeseen, hän sanoi: 'Tämä siis on pikku lordi Fauntleroy!'"
"Hyvä", mr Hobbs sanoi, "kirppu minua purkoon!"
Tätä huudahdusta hän käytti aina kun oli hyvin hämmästynyt tai liikuttunut. Tällaisena tyrmistyksen hetkenä hänen oli mahdotonta löytää mitään muuta sanottavaa.
Cedrikin mielestä se oli hyvin sopiva ja asianmukainen ilmaus. Hänen kunnioituksensa mr Hobbsia kohtaan oli niin suuri, että hän hyväksyi kaikki tämän mielenilmaukset ja suorastaan ihaili niitä. Hän tunsi liian vähän maailmaa voidakseen huomata, ettei mr Hobbs aina käyttäytynyt kovin hienosti. Tietysti hän huomasi, ettei kauppias ollut äidin kaltainen, mutta olihan äiti nainen, ja hän tiesi naisista sen, että he olivat hyvin erilaisia kuin miehet.
Hän katsahti huolestuneena mr Hobbsiin.
"Onko Englanti kaukana täältä?" hän kysyi.
"Se on Atlantin valtameren toisella puolen", mr Hobbs vastasi.
"Se siinä pahinta onkin", Cedrik sanoi. "Minä en ehkä tapaa teitä pitkään aikaan, ja tällaista mahdollisuutta en mielelläni ajattele, mr Hobbs."
"Parhaiden ystävien täytyy usein erota", mr Hobbs sanoi.