Molemmat iloitsivat suuresti kirjeistänsä. Yhä uudelleen he lukivat niitä, juttelivat niiden johdosta ja iloitsivat joka ainoasta sanasta. He kuluttivat päiväkausia laatiessaan vastauksia ja lukivat niitä yhtä moneen kertaan kuin saamiaan kirjeitä.
Dickillä oli täysi työ kirjoittaessaan omaansa. Hänen luku- ja kirjoitustaitonsa oli peräisin iltakoulusta, jossa hän oli käynyt muutaman kuukauden ajan asuessaan vanhemman veljensä luona. Mutta koska hän oli teräväpäinen poika, hän käytti hyväkseen tätä lyhyttä oppiaikaa ja sen jälkeen hän oli oppinut sanomalehdistä kirjoittamaan sanoja oikein ja harjoitteli kirjoitusta tuhrimalla katukivitystä, muureja ja aitoja liidunpalasella. Hän kertoi mr Hobbsille koko elämäkertansa ja puhui hänelle vanhemmasta veljestään, siitä kuinka hyvä tämä oli ollut äidin kuoleman jälkeen, kun Dick oli vielä aivan pieni poika. Veljen nimi oli Ben ja hän oli pitänyt huolta Dickistä parhaan taitonsa mukaan, kunnes poika tuli niin suureksi, että osasi myydä sanomalehtiä ja juosta asioilla. He olivat asuneet yhdessä, ja sitten isompana Ben onnistui saamaan sopivan työpaikan eräässä kaupassa.
"Ja sitten", Dick huudahti inhoten, "Jumala paratkoon, hän nai erään tytönheilakan! Rakastui äkkiä ja menetti kaiken järkensä! Nai hänet ja rupesi pitämään taloutta kahdessa pienessä huoneessa. Ja hurja tuo nainen oli — oikea tiikerikissa. Hän rikkoi kaikki tavarat, kun hän oli raivoissaan — ja raivoissaan hän oli koko ajan. Hän sai pojan, joka oli ihan niin kuin äitinsä — ulvoi yöt päivät! Ja jollen minä tahtonut hoitaa lasta, kun se kirkui, niin äiti heitteli minua esineillä. Kerran hän viskasi lautasen, mutta se osui lapseen ja haavoitti sitä leukaan. Lääkäri sanoi, että siitä jää arpi kuolemaan saakka. Oli se kaunis äiti! Voi juutas, oli meillä silloin aika — Benillä, minulla ja poikaraukalla! Hän oli kiukkuinen Benille, kun tämä ei voinut hankkia enemmän rahaa. Vihdoin Ben lähti länteen erään miehen kanssa perustaakseen farmin. Ja tuskin hän oli ollut viikon poissa, kun tullessani kotiin eräänä iltana sanomalehtiä myymästä löysin huoneet lukittuina ja tyhjinä, ja talonmiehen vaimo kertoi minulle, että Minna oli lähtenyt tiehensä. Joku toinen sanoi, että hän oli lähtenyt meren poikki ruvetakseen hoitajaksi eräälle rouvalle, jolla myös oli pieni lapsi. En ole kuullut sanaakaan hänestä sen jälkeen eikä Benkään ole. Jos olisin ollut Benin asemassa, en olisi piitannut siitä ensinkään, eikä hänkään sitä ihmeemmin surrut. Mutta alussa hän ajatteli sitä paljon. Ajatelkaapas, kun hän oli oikein rakastunut häneen. Tyttö kun oli sievän näköinen, varsinkin kun hän oli siististi pukeutunut eikä hänellä ollut raivokohtausta. Hänellä oli suuret mustat silmät ja musta tukka, joka ulottui polviin saakka. Hän palmikoi sen teidän käsivartenne paksuiseksi ja kietoi sen useaan kertaan päänsä ympäri. Ja tiedättekö, hänen silmänsä saattoivat salamoida! Ihmiset sanoivat, että hän oli italialaista sukua — joko hänen isänsä tai äitinsä oli ollut sieltä, ja siksi hän oli niin kummallinen. Niin, sen minä teille sanon, että hän oli oikullinen tyyppi!"
Dick kertoi usein mr Hobbsille juttuja hänestä ja veljestään Benistä, joka lähdettyään länteen oli kirjoittanut Dickille kerran tai kaksi. Benillä ei ollut onnea, hän oli kiertänyt paikasta toiseen. Mutta viimein hän oli asettunut eräälle farmille Kaliforniaan, jossa hän työskenteli siihen aikaan, jolloin Dick oli tutustunut mr Hobbsiin.
"Tuo tyttö", sanoi Dick eräänä päivänä, "vei kaiken sisun häneltä.
Joskus tuntuu aika keljulta, kun ajattelen häntä."
He istuivat yhdessä puodin ovella ja mr Hobbs täytti piippuaan.
"Hänen ei olisi pitänyt mennä naimisiin", hän sanoi juhlallisesti nousten ottamaan tulitikkuja. "Naisväki — minä puolestani en koskaan ole huomannut heistä olevan hyötyä."
Kun hän aikoi ottaa tulitikun laatikosta, hänen katseensa pysähtyi pöytään.
"No, tässähän on kirje!" hän sanoi. "En huomannut sitä ennemmin. Posti laski sen kai siihen minun huomaamattani tai ehkä se oli jonkun sanomalehden alla."
Hän otti kirjeen käteensä ja tarkasteli sitä huolellisesti.