Hän ei lainkaan tuntunut puhuvan lapselle, sillä hänen kasvoistaan ja äänestään kuvastui erityinen varmuus, tuntui melkein kuin hän olisi tehnyt lupauksen itselleen — ja ehkä niin olikin.
Hän ei ollut ennen tiennyt, kuinka syvälle hänen rakkautensa poikaan oli juurtunut ja kuinka hän ylpeili hänestä. Pojan reippaus, hyvät ominaisuudet ja kauneus ilmenivät nyt entistä selvemmin. Kreivin itsepäisen luonteen oli melkein mahdoton luopua siitä, mitä hän sydämessään oli päättänyt. Ja hän oli päättänyt, ettei hän väistyisi ilman ankaraa taistelua.
Pari päivää sen jälkeen kun nainen, joka väitti olevansa lady Fauntleroy, oli käynyt mr Havishamin luona, hän saapui lapsineen linnaan. Mutta hänet ajettiin pois. Kreivi ei tahtonut nähdä häntä, sen sanoi palvelija ovella; hänen asianajajansa sai hoitaa hänen juttunsa. Thomas saattoi sanan perille, ja myöhemmin hän palvelijain hallissa ilmaisi suoraan ajatuksensa naisesta. Hän sanoi, että hän oli ylhäisissä perheissä käyttänyt livreetä tarpeeksi kauan osatakseen tuntea hienon naisen, kun sellaisen näki. Jos tämä oli hieno nainen, niin se oli ihme!
"Mutta tuo nainen, joka asuu Court Lodgessa", Thomas lisäsi hienolla tyylillään, "olipa hän amerikkalainen tai ei, on arvokas ihminen, sen voi jokainen huomata puolellakin silmällä. Tämän minä sanoin Henrylle, kun ensi kertaa kävimme siellä."
Nainen lähti pois. Hänen kauniit, arkiset kasvonsa näyttivät puoliksi pelästyneiltä, puoliksi hurjistuneilta. Havisham oli huomannut kohdatessaan hänet, että vaikka hänellä oli kiihkeä luonne ja epähieno, julkea käytös, hän ei ollut niin viekas ja rohkea kuin antoi ymmärtää. Toisinaan tuntui siltä, että kreivin asenne oli tykkänään masentanut hänet. Tuntui siltä, ettei hän ollut odottanut kohtaavansa tällaista vastarintaa.
"Hän on luultavasti", sanoi asianajaja mrs Errolille, "lähtenyt kansan alimmasta luokasta. Hän on kaikessa aivan sivistymätön ja tietämätön ja tottumaton kohtelemaan meidän kaltaisiamme vertaisinaan. Hän ei tiedä mitä tehdä. Käynti linnassa masensi hänet kokonaan. Kreivi ei ottanut häntä vastaan, mutta minä neuvoin kreiviä tulemaan kanssani Dorincourt Armsiin, jossa hän asuu. Kun rouva näki kreivin astuvan huoneeseen, hän kalpeni, joutui sitten vihan vimmoihin ja esitti samassa hengenvedossa uhkauksia ja vaatimuksia."
Kreivi oli astunut ylpeänä huoneeseen, seisoi naisen edessä kunnioitusta herättävän kookkaana aatelismiehenä ja tarkasteli häntä tuuheitten kulmakarvojensa alta sanaakaan sanomatta. Hän ainoastaan katseli naista kiireestä kantapäähän ikään kuin jotakin epämiellyttävää, merkillistä olentoa. Sanaakaan sanomatta hän antoi naisen puhua ja uhkailla kunnes tämä väsyi, ja sitten hän sanoi:
"Te sanotte olevanne vanhimman poikani vaimo. Jos se on totta emmekä voi tehdä tyhjäksi teidän vaatimuksianne, niin laki on teidän puolellanne. Siinä tapauksessa poikanne on lordi Fauntleroy. Mutta olkaa varma siitä, että asia tulee perinpohjaisesti tutkittavaksi. Jos teidän vaatimuksenne ovat oikeutetut, niin teistä pidetään huolta. Mutta niin kauan kuin minä elän, en halua nähdä teitä enkä teidän lastanne. Kuolemani jälkeen tila tulee kaikeksi onnettomuudeksi saamaan teistä tarpeekseen. Te olette juuri sellainen henkilö, jommoisen poikani Bevisin saattoi odottaa valitsevan."
Sitten hän käänsi selkänsä hänelle ja lähti huoneesta yhtä ylpeänä kuin oli sinne astunutkin.
Pari päivää sen jälkeen ilmoitettiin mrs Errolille, joka kirjoitti pienessä työhuoneessaan, että eräs vieras oli saapunut. Tyttö, joka toi sanan, näytti hämmästyneeltä, silmät olivat pyöreinä kummastuksesta, ja koska hän oli nuori ja tottumaton, hän katseli emäntäänsä levottoman osaaottavasti.