"Se on kreivi itse!" hän sanoi vavisten pelosta.
Kun mrs Errol astui vierashuoneeseen, niin tiikerintaljalla seisoi pitkä, juhlallisen näköinen vanha mies.
"Arvatenkin mrs Errol?" hän sanoi.
"Mrs Errol", puhuteltu vastasi.
"Minä olen Dorincourtin kreivi."
Kreivi oli hetken vaistomaisesti ääneti ja katsoi mrs Errolin kohotettuihin silmiin. Ne olivat aivan samanlaiset kuin ne suuret, herttaiset lapsen silmät, jotka joka päivä viime kuukausien kuluessa olivat katsoneet häneen itseensä, ja tämä teki häneen omituisen vaikutuksen.
"Poika on hyvin teidän näköisenne", hän sanoi äkkiä.
"Niin on usein sanottu, herra kreivi", mrs Errol vastasi, "mutta olen iloinen siitä, että hän on isänsäkin kaltainen."
Niinkuin lady Lorridaile oli sanonut, hänen äänensä oli suloinen ja hänen käytöksensä yksinkertainen ja vakava. Kreivin äkillinen tulo ei näyttänyt häntä lainkaan hämmästyttävän.
"Niin", kreivi sanoi, "hän on myös poikani kaltainen." Hän kohotti kättänsä ja kiersi kiihkeästi valkoisia viiksiään. "Tiedättekö", hän sanoi, "miksi olen tullut tänne?"