"Olen tavannut mr Havishamin", alkoi mrs Errol puhua, "ja hän kertoi minulle niistä vaatimuksista, joita on…"
"Minä olen tullut sanomaan teille", kreivi sanoi, "että niitä on tarkasti tutkittava ja ne on osoitettava vääriksi, jos se vain on mahdollista. Olen tullut sanomaan teille, että poikaa on puolustettava lain voimalla. Hänen oikeuksiaan…"
Hellä ääni keskeytti hänet.
"Pojan ei tarvitse saada mitään, mikä oikeudenmukaisesti ei kuulu hänelle, vaikka laki sen hänelle voisikin antaa", mrs Errol sanoi.
"Onnettomuudeksi laki ei sitä voi", kreivi sanoi. "Jos se voisi, se sen tekisikin. Tuo inhottava nainen ja hänen lapsensa…"
"Ehkä hän on yhtä kiintynyt poikaansa kuin minä Cedrikiin, kreivi", mrs Errol sanoi. "Ja jos hän on teidän vanhimman poikanne vaimo, niin hänen poikansa on lordi Fauntleroy, ei minun."
Ei hän pelännyt kreiviä sen enempää kuin Cedrikkään ja hän katseli häntä samoin kuin Cedrikkin olisi katsonut, ja tämä huvitti suuresti tuota vanhaa tyrannia. Ihmiset uskalsivat niin harvoin olla eri mieltä hänen kanssaan, että hän tunsi siinä uutuuden viehätystä.
"Luulenpa", hän sanoi rypistäen hiukan kulmiaan, "teidän tahtovan mieluummin, ettei pojastanne tulisikaan Dorincourtin kreiviä."
Mrs Errolin kauniit nuorekkaat kasvot tulivat punaisiksi.
"On hienoa olla Dorincourtin kreivi, herra kreivi", hän sanoi. "Sen kyllä tiedän, mutta ennen kaikkea tahtoisin, että hän tulisi isänsä kaltaiseksi — yhtä urhoolliseksi, oikeutta ja totuutta harrastavaksi."