"Sattuvaksi vastakohdaksi isoisälleen, vai mitä?" kreivi sanoi ivallisesti.
"Minulle ei ole suotu onnea tuntea hänen isoisäänsä", mrs Errol vastasi, "mutta minä tiedän pienen poikani mielipiteet…" Hän vaikeni hetkeksi katsahtaen levollisesti kreivin kasvoihin, ja sitten hän lisäsi: "Tiedän, että Cedrik rakastaa teitä."
"Olisiko hän rakastanut minua", kreivi sanoi kuivasti, "jos olisitte sanonut hänelle, miksi minä en ottanut teitä vastaan linnaan?"
"Ei", mrs Errol vastasi, "en luule. Senpä tähden en tahtonut hänen saavan tietää sitä."
"Niin", kreivi sanoi äkkiä, "harva nainen olisi ollut sitä sanomatta."
Hän rupesi kiihkeästi kävelemään edestakaisin huoneessa kiertäen pitkiä viiksiään yhä innokkaammin.
"Niin, hän pitää minusta", kreivi sanoi, "ja minä hänestä. En voi sanoa ennen pitäneeni kenestäkään. Olen kiintynyt häneen. Heti alussa hän oli minulle mieleen. Olen vanha mies ja olin väsynyt elämään. Hän on antanut minulle jotakin, minkä hyväksi voin elää. Hän on minun ylpeyteni. Minua ilahdutti ajatella, että hänestä kerran tulee perheen päämies."
Hän seisahtui mrs Errolin eteen.
"Minä olen onneton", sanoi hän, "onneton!"
Siltä hän näyttikin. Ei hänen ylpeytensäkään voinut estää hänen ääntänsä tuntumasta epävarmalta ja hänen käsiänsä vapisemasta. Hetken aikaa näytti siltä kuin hänen syvissä, ankarissa silmissään olisi ollut kyyneliä. "Ehkä minä tulin teidän luoksenne sen tähden, että olen onneton", hän sanoi tuijottaen mrs Erroliin. "Vihasin teitä, sillä olin teille mustasukkainen. Tämä surkea, onneton asia on muuttanut kaiken. Nähtyäni tuon inhottavan naisen, joka sanoo olevansa poikani Bevisin vaimo, minusta tuntui helpotukselta saada nähdä teidät. Olen ollut itsepäinen vanha hupsu ja luulen, että olen kohdellut teitä pahoin. Te olette poikanne kaltainen ja poika on minun elämässäni kaikki kaikessa. Minä olen onneton ja olen tullut teidän luoksenne ainoastaan sen tähden, että te olette pojan kaltainen, ja hän rakastaa teitä ja minä rakastan poikaa. Kohdelkaa minua pojan tähden niin hyvin kuin voitte."