Hän sanoi kaiken tämän karhealla äänellään ja jyrkästi, mutta samalla hän näytti niin masentuneelta, että mrs Errolin kävi häntä sydämestään sääliksi. Hän nousi ja veti nojatuolin esiin.
"Ettekö tahtoisi istua", hän sanoi hellällä, miellyttävällä tavallaan. "Teillä on ollut niin paljon ikävyyksiä, että olette aivan uupunut ja te tarvitsette kaikki voimanne."
Yhtä oudolta kuin häntä vastustettaessa tuntui kreivistä, kun häntä puhuteltiin ja hellittiin tähän ystävälliseen ja suopeaan tapaan. Hänelle johtui "poika" taas mieleen, ja hän noudatti mrs Errolin kehotusta. Ehkäpä hänen pettymyksensä ja onnettomuutensa oli hänelle hyväksi opiksi. Jollei onnettomuus olisi kohdannut häntä, hän varmaan yhä edelleen olisi vihannut mrs Errolia, mutta nyt hän sai lohdutusta tämän seurasta. Lady Fauntleroyhin verrattuna kuka tahansa olisi tuntunut miellyttävältä, ja Cedrikin äidillä oli suloiset kasvot ja miellyttävä ääni ja hän puhui ja liikkui arvokkaasti. Pian tämä ihmeellinen vaikutus poisti kreivin masennuksen ja hän rupesi puhumaan enemmän.
"Tapahtuipa mitä tahansa", hän sanoi, "kyllä pojasta pidetään huolta.
Hänestä pidetään huolta sekä nyt että vastakin."
Ennen lähtöään hän katsahti ympärilleen.
"Pidättekö asunnostanne?" hän kysyi.
"Hyvin paljon", mrs Errol vastasi.
"Tämä on hauska huone", kreivi sanoi. "Saanko tulla toistekin keskustelemaan teidän kanssanne tästä asiasta?"
"Niin usein kuin haluatte, kreivi", mrs Errol vastasi.
Sitten kreivi meni ulos, astui vaunuihinsa ja ajoi pois. Kuskipenkillä Thomas ja Henry olivat melkein mykkiä hämmästyksestä asiain äkillisen käänteen johdosta.