Dick näytti todellakin siltä kuin jotakin kauheata olisi tapahtunut.
Hän osoitti kuvaa, jonka alla sanottiin:
"Kilpailijan äiti (lady Fauntleroy)."
Se oli kauniin naisen kuva, hänellä oli suuret silmät ja runsaat, paksut hiukset, jotka oli kierretty palmikoksi hänen päänsä ympäri.
"Hän!" Dick sanoi. "Hyvänen aika, minä tunnen hänet paremmin kuin teidät!" Nuori mies rupesi nauramaan.
"Missä sinä hänet olet tavannut, Dick?" hän sanoi. "Newportissako?
Tai kun viimeksi pistäydyit Pariisissa?"
Dick ei huomannut suuttua. Hän rupesi kokoamaan harjojaan ja tavaroitaan yhteen ikäänkuin hänellä olisi ollut tehtävänä jotakin, mikä lopetti hänen nykyisen toimintansa.
"Mitä vielä", hän sanoi. "Minä tunnen hänet! Ja minä lopetan työni tältä päivältä."
Vajaan viiden minuutin kuluttua hän oli matkalla kohti mr Hohbsin kulmapuotia. Mr Hobbsin oli vaikea uskoa silmiään, kun hän katsahti myyntipöydän yli ja näki Dickin rientävän sisään lehti kädessään. Poika oli juoksusta hengästynyt, tosiaankin niin hengästynyt, että tuskin saattoi puhua heittäessään lehden myyntipöydälle.
"Hei!" mr Hobbs huudahti. "Mikä on hätänä?"
"Katsokaa!" Dick läähätti. "Katsokaa tätä naisen kuvaa. Juuri tuo, jota te katselette! H ä n ei ole mikään aatelisnainen", hän sanoi yhä kiihtyneempänä. "Hän ei ole mikään lordin vaimo. Saatte syödä minut suuhunne, jollei tuo ole Minna — Minna! Minä tuntisin hänet vaikka missä, ja samaten Benkin. Kysykää vain häneltä."