"Niin", hän sanoi, "minäkin voin hänestä todistaa. Tom", hän sanoi pienelle pojalle, "minä olen sinun isäsi, olen tullut hakemaan sinua. Missä on hattusi?"
Poika osoitti tuolia, jolla se oli. Hän näytti todella haluavan päästä pois. Hän oli niin tottunut omituisiin tapahtumiin, ettei häntä kummastuttanut, kun vieras sanoi olevansa hänen isänsä. Pari kuukautta sitten tämä nainen oli tullut sille paikalle, jossa poika oli viettänyt koko lapsuutensa ajan, ja sanonut olevansa hänen äitinsä. Sinä aikana poika ei ollut oppinut pitämään hänestä, joten hän oli valmis muutokseen. Ben otti hatun ja astui ovelle.
"Jos te tarvitsette minua uudelleen", hän sanoi mr Havishamille, "niin tiedätte, mistä minut tavoittaa."
Hän astui ulos huoneesta taluttaen lasta, lainkaan katsomatta naiseen, joka oli yhä raivoissaan ja jota kreivi tarkasteli levollisesti silmälasiensa läpi juuri asetettuaan ne aateliselle kotkannenälleen.
"Jo riittää, nuori rouva", mr Havisham sanoi. "Ei tämä käy laatuun.
Jollette halua joutua lukkojen taakse, teidän täytyy rauhoittua."
Hänen äänessään oli jotakin niin liikemiesmäistä, että nainen luultavasti huomasi parhaaksi väistyä tieltä, ja katsahtaen tuimasti asianajajaan hän kiiruhti viereiseen huoneeseen ja lukitsi oven.
"Ei meillä enää ole harmia hänestä", mr Havisham sanoi.
Ja hän oli oikeassa, sillä jo samana iltana nainen lähti Dorincourt
Armsista junalla Lontooseen eikä häntä sen koommin enää nähty.
* * * * *
Kun kreivi tämän kohtauksen jälkeen lähti huoneesta, hän meni suoraan vaunujensa luo.