Nainen hypähti pystyyn ja päästi kauhunhuudahduksen. Se pääsi häneltä ennen kuin hän ehti hillitä itseään. Hän oli luullut tulijoiden olevan tuhansien peninkulmien päässä, mikäli hän heitä ylipäänsä oli ajatellutkaan moniin vuosiin. Hän ei ollut odottanut näkevänsä heitä uudelleen. Täytyy tunnustaa, että Dick hiukan irvisteli nähdessään hänet.
"Hei Minna!" hän sanoi.
Kookas nuori mies — joka oli Ben — seisoi hetken ääneti tarkastellen häntä.
"Tunnetteko hänet!" mr Havisham kysyi katsoen toisesta toiseen.
"Tunnen", sanoi Ben. "Minä tunnen hänet ja hän minut." Ben kääntyi selin naiseen ja katsahti ulos ikkunasta ikäänkuin tuo näkeminen olisi häntä inhoittanut. Sitten nainen ilmisaatuna ja yllätettynä kadotti kaiken mielenmalttinsa ja joutui vihanvimmoihin, jollaisessa tilassa Ben ja Dick olivat usein nähneet hänet. Dick irvisteli yhä enemmän nähdessään hänet sellaisena ja kuullessaan soimauksia ja kauheita uhkauksia, joita heille kaikille sateli, mutta Ben ei kääntynyt katsomaan häntä.
"Minä voin todistaa häntä vastaan minkä maan oikeuden edessä tahansa", Ben sanoi mr Havishamille, "ja voin hankkia tusinan muita todistajia lisäksi. Hänen isänsä on kunnioitettava mies, vaikka hän on alhaista säätyä. Hänen äitinsä oli aivan hänen kaltaisensa. Äiti on kuollut, mutta isä elää ja on niin kunniallinen, että häpeää tyttärensä tähden. Isä voi sanoa kuka hän on ja onko hän minun kanssani naimisissa vai eikö."
Sitten Ben puristi kätensä nyrkkiin ja kääntyi naisen puoleen.
"Missä on lapsi?" hän kysyi. "Lapsi tulee minun luokseni! Hän on saanut tarpeekseen sinusta niinkuin minäkin."
Ja juuri kun hän oli tämän sanonut, viereisen makuuhuoneen ovi avautui hiukan ja poika, luultavasti kiihkeän keskustelun houkuttelemana, kurkisti sisään. Poika ei ollut kaunis, mutta kuitenkin jollakin tavoin sievä, ja jokainen saattoi huomata, että hän oli aivan isänsä Benin näköinen, ja leuassa hänellä oli kolmikulmainen arpi.
Ben meni pojan luokse ja tarttui hänen käteensä, ja silloin Benin käsi hiukan vapisi.