"Kuka on Dick?" kysyi mr Havisham.
"Dick on kengänkiilloittaja", vastasi nuori lordi näistä jännittävistä suunnitelmista innostuen. "Hän on mukavin kengänkiilloittaja mitä ajatella saattaa. Hän seisoo erään kadun kulmassa kaupungilla. Olen tuntenut hänet kauan. Kerran kun olin hyvin pieni ja kävelin ulkona lemmikkini kanssa, hän osti minulle kauniin, pomppivan pallon. Minä kannoin sitä, mutta äkkiä se pyörähti keskelle katua, jossa vaunut ja hevoset ajoivat, ja minä tulin niin surulliseksi, että rupesin itkemään — olin silloin hyvin pieni. Minulla oli mekko ylläni, ja Dick kiillotti juuri erään herran jalkineita ja samassa hän huusi 'hei!' ja juoksi kadulle hevosten sekaan, sai pallon kiinni, pyyhki sen takkiinsa ja antaessaan sen minulle sanoi: kaikki on taas hyvin, pikkuinen. Lemmikkini pitää hänestä hyvin paljon ja minä myös, ja aina kun käymme kaupungilla juttelemme hänen kanssaan. Hän sanoo 'terve!' ja minä sanon 'terve!' ja sitten me keskustelemme ja hän kertoo kuinka liike käy. Viime aikoina se on käynyt huonosti."
"Ja mitä sinä hänelle tahtoisit tehdä", asianajaja kysyi sivellen leukaansa ja hymyillen merkillisesti.
"Niin", lordi Fauntleroy sanoi liikemiesmäisellä äänellä, vetäytyen syvemmälle tuoliinsa, "minä lunastaisin Jaken osuuden".
"Kuka on Jake?" mr Havisham kysyi.
"Hän on Dickin kumppani ja hän on huonoin liikekumppani, mikä pojalla voi olla, Dick sanoo. Hän ei saa aikaan luottamusta liikkeeseen eikä ole rehellinen. Hän tekee vääryyttä ja se suututtaa Dickiä. Kuka tahansa voisi suuttua, jos koko päivän ahkerasti ja rehellisesti kiilloittaisi jalkineita, mutta kumppani ei olisi rehellinen. Ihmiset pitävät Dickistä, mutta Jakesta he eivät pidä, ja sen vuoksi he useinkaan eivät tule uudestaan. Jos siis olisin rikas, lunastaisin Jaken osuuden ja antaisin Dickille komean kilven — hän sanoo, että komea kilpi näkyisi kauaksi. Minä antaisin hänelle uudet vaatteet ja uusia harjoja, jotta hän näyttäisi hienolta. Dick arvelee, että siisteys vaikuttaa paljon."
Pikku lordi kertoi luottavasti ja viattomasti kertomuksensa ja toisti uskollisesti ystävänsä Dickin omat sanat. Hän ei näyttänyt lainkaan epäilevän, että hänen vanha keskustelutoverinsa oli tästä yhtä kiinnostunut kuin hän itse. Ja todellakin mr Havisham alkoi yhä enemmän lämmetä, mutta ei häntä sentään Dick eikä omenamummo huvittanut niin paljon kuin pieni helläsydäminen lordi itse, jonka kultakiharaisessa päässä liikkui niin paljon hyväntahtoisia aikeita hänen ystäviensä parhaaksi ja joka samalla kokonaan unohti itsensä.
"Etkö haluaisi itsellesi mitään, jos olisit rikas?" mr Havisham kysyi.
"Yhtä ja toista", lordi Fauntleroy vastasi reippaasti. "Mutta ensiksi antaisin Marylle vähän rahaa Bridgetiä varten — se on hänen sisarensa, jolla on kaksitoista lasta ja jonka mies on työtön. Hän tulee joskus meille ja itkee, ja silloin lemmikkini pistää jotakin hänen kouraansa ja sitten hän uudelleen rupeaa itkemään sanoen: 'Jumala teitä siunatkoon, hyvä kaunis rouva!' ja luullakseni mr Hobbs mielellään haluaisi kultakellon ja vitjat muistoksi minulta sekä merenvahapiipun. Ja sitten minä mielelläni perustaisin komppanian."
"Komppanianko!" mr Havisham huudahti.