"Mehän pidimme niin paljon tästä pienestä talosta, lemmikkini, eikö niin?" hän sanoi. "Ja pidämme siitä aina, vai kuinka?"
"Pidämme varmasti", äiti vastasi hellällä äänellä. "Varmasti kultaseni."
He astuivat vaunuihin ja Cedrik istui hyvin lähelle äitiä, ja kun mrs Errol katsahti taaksensa vaunujen ikkunasta, Cedrik käänsi silmänsä häneen, silitti hänen kättänsä ja piti sitä lujasti käteensä suljettuna.
Ja hetken kuluttua he olivat laivassa keskellä pahinta kiirettä ja hälinää. Vaunuja tuli tuoden matkustajia, matkustajat olivat huolissaan tavaroistaan, jotka eivät vielä olleet saapuneet ja luultavasti myöhästyisivät; suuria matka-arkkuja ja laatikoita viskeltiin rattaille ja kuljetettiin ympäriinsä. Merimiehet kierittelivät köysikääröjä auki juosten edestakaisin, upseerit jakelivat käskyjä; naisia, miehiä, lapsia ja lastenhoitajia tuli laivaan — muutamat nauroivat ja näyttivät iloisilta, toiset olivat hiljaisia ja surullisia, jotkut itkivät ja pyyhkivät silmiänsä nenäliinoillaan.
Kaikkialla Cedrik näki sellaista, mikä herätti hänen mielenkiintoaan, hän tarkasteli isoja köysikasoja, kokoon käärittyjä purjeita, korkeita mastoja, jotka näyttivät koskettavan sinertävää taivaankantta; hän mietti, kuinka hän parhaiten voisi ruveta keskustelemaan merimiesten kanssa ja kuulla jotakin aiheesta merirosvot.
Viime hetkessä, nojautuessaan yläkannen kaiteeseen seurataksensa viimeisiä valmisteluja ja kuunnellakseen merimiesten ja telakkamiesten huutoja, hän huomasi lähimmässä ihmisjoukossa syntyvän hämmennystä. Joku yritti kiireesti tunkeutua joukon läpi ja suuntasi kulkunsa häntä kohden. Se oli poika, jolla oli jotakin punaista kädessään. Se oli Dick. Hengästyneenä hän tuli Cedrikin luo.
"Tulin katsomaan kun sä lähdet. Liike luistaa mahtavasti! Tän mä ostin eilen tienaamillani rahoilla. Pidä sitä sitten kun tulet aavalle. Paperi putos sen päältä kun mä tulin ton joukon läpi. Ne ei tahtoneet päästää mua. Tää on kaulaliina."
Kaiken tämän hän sanoi yhdessä hengenvedossa. Kello kilahti ja hän oli poissa ennen kuin Cedrik ehti sanoa sanaakaan.
"Hyvästi!" hän huusi. "Käytä sitä kun joudut aavalle." Ja hän syöksyi pois.
Parin sekunnin kuluttua Cedrik näki hänen tunkeutuvan alakannella olevan väkijoukon läpi ja hyppäävän maalle samassa kun laskusilta nostettiin pois. Hän seisoi laiturilla ja heilutti hattuaan. Cedrik piti kaulaliinaa kädessään. Se oli loistavan punaista silkkiä, johon oli kudottu purppuraisia hevosenkenkiä ja hevosenpäitä.