"Mieluummin tahtoisin, ettei sitä kerrottaisi hänelle", hän sanoi mr Havishamille. "Ei hän sitä oikein ymmärtäisi, olisi vain ihmeissään ja loukkaantunut. Olen varma siitä, että hänen on paljon helpompi kiintyä kreiviin, jollei hän tiedä, kuinka katkerasti hän minua vihaa. Hän ei ole koskaan kokenut kovuutta eikä epäystävällisyyttä, ja hänelle olisi kova isku jos hän saisi tietää, että joku minua vihaa. Hän on niin herkkätunteinen ja rakastaa minua sanomattoman paljon. Siksi on parasta, ettei hän saa tietää sitä ennen kuin joskus paljon vanhempana, ja se on myös kreiville parasta. Se vieroittaisi heidät toisistansa, vaikka Ceddi vielä onkin lapsi."
Siten Cedrik sai tietää ainoastaan, että asia riippuu jostakin salaperäisestä syystä, jota ymmärtääkseen hän ei vielä ollut tarpeeksi vanha ja että vartuttuaan suuremmaksi hän saisi tietää sen. Hän oli aivan ymmällä; kuitenkaan hän ei juuri välittänyt itse syystä. Kun hän oli monesti keskustellut äitinsä kanssa, ja äiti lohdutti häntä ja kuvaili hänelle asian valoisat puolet, alkoivat synkät puolet vähitellen hälvetä. Joskus kuitenkin mr Havisham huomasi pojan istuvan omituisessa aikuisen asennossa ja tuijottavan merta vakavin kasvoin, ja aika ajoin hänen huuliltaan pääsi huokaus, joka oli kaikkea muuta kuin lapsellinen.
"Minä en pidä siitä", hän sanoi kerran vakavasti, keskustellessaan asianajajan kanssa. "Te ette tiedä, kuinka se surettaa minua, mutta onhan maailmassa niin paljon suruja, ja Mary sanoo, että täytyy oppia kantamaan surunsa nurkumatta. Samaa on mr Hobbskin sanonut. Ja lemmikkini tahtoo, että asuisin mielelläni isoisäni kanssa, koska kaikki hänen omat lapsensa ovat kuolleet, ja se mahtaa olla hyvin surkeata. Käy niin sääliksi miestä, jolta kaikki lapset ovat kuolleet — ja yksi heistä kuoli niin äkkiä."
Asia, joka erityisesti huvitti ihmisiä, kun he tekivät tuttavuutta pikku lordin kanssa, oli hänen silmiinsä ilmestyvä viisas katse, kun hän rupesi juttelemaan; tämä sekä samalla hänen pikkuvanhat huomautuksensa ja viattomat, pyöreät kasvonsa tekivät hänet vastustamattoman viehättäväksi. Hän oli niin sievä, kukoistava, kiharapäinen poika, istuessaan palleroiset kädet kiedottuina polvien ympärille ja vakavasti jutellessaan hän herätti suurta ihastusta. Vähitellen mr Havishamkin alkoi viihtyä erityisen hyvin hänen seurassaan.
"Sinun täytyy yrittää pitää kreivistä", hän sanoi.
"Niin", pikku lordi vastasi, "hän on minun sukulaiseni, ja tietysti täytyy pitää sukulaisistaan. Sitä paitsi hän on ollut niin hyvä minulle. Jos joku tekee niin paljon hyvää jollekin ja antaa hänelle mitä ikinä hän vain toivoo, niin tietysti saajan täytyy pitää hänestä, vaikkei hän olisikaan sukulainen; mutta kun hän sen lisäksi vielä on sukulainen, niin häntä täytyy rakastaa aivan äärettömästi."
"Luuletko", mr Havisham kysäisi, "että hän pitää sinusta?"
"Luulen", Cedrik sanoi, "kyllä minä luulen, olenhan minä myös hänen sukulaisensa ja sitä paitsi hänen poikansa pieni poika, ja sitten — hänen täytyy pitää minusta, sillä muuten hän ei olisi lähettänyt teitä noutamaan minua."
"Niin", toinen huomautti, "siinähän se juuri onkin."
"Niin", Cedrik sanoi, "sepä se. Eikö asia ole teidänkin mielestänne näin? Täytyyhän rakastaa pojanpoikaansa."