Matkustajat, jotka olivat juuri toipuneet meritaudista tulivat kannelle virkistymään. He saivat heti kuulla pikku lordi Fauntleroyn romanttisen tarinan, ja jokainen seurasi mielellään pikku poikaa, joka juoksi pitkin laivaa jutellen merimiesten kanssa tai kulki äitinsä tai kookkaan vanhan lakimiehen kanssa. Kaikki rakastivat häntä ja kaikkialla hän sai ystäviä. Hän olikin aina valmis solmimaan ystävyyssuhteita. Kun miesmatkustajat kävelivät edestakaisin kannella ja hän sai kulkea heidän seurassansa, hän otti pitkiä, miehekkäitä askelia ja vastaili iloisesti heidän pilailuunsa. Kun naiset juttelivat hänen kanssansa, kuului joukosta aina naurua. Leikkiessään lasten kanssa hän aina keksi kujeita. Merimiesten joukossa hänellä oli vilpittömiä ystäviä, hän sai kuulla ihmeellisiä kertomuksia merirosvoista ja haaksirikoista sekä asumattomista saarista. Hän oppi jatkamaan köysiä ja veistämään leikkilaivoja sekä hämmästyttävän nopeasti puhumaan merimieskieltä. Välistä hänen puheensa oli aivan merimiesten tapaista ja kerran hän sai aikaan yleistä naurua matkustajajoukossa, joka istui kannella huopiin ja päällystakkeihin kääriytyneenä, sanoessaan äärettömän viattomalla ja suloisella äänellä:
"Myrsky ja mylväys, että osasikin olla kylmä!"
Hän oli aivan ihmeissään, kun toiset nauroivat. Hän oli kuullut tämän lauseen eräältä Jerry-nimiseltä merimieheltä, joka kertoi hänelle juttuja, joissa tämä sanonta usein esiintyi. Sen mukaan mitä Jerry omista seikkailuistansa kertoi, hän oli tehnyt kaksi tai kolme tuhatta matkaa ja säännöllisesti joutunut haaksirikkoon ja joka kerta joutunut saareen, jossa kuhisi ihmissyöjiä. Hänen kauhistuttavista kertomuksistaan päättäen hänet oli monesti osittain paistettu ja syöty sekä viisitoista tai kaksikymmentä kertaa skalpeerattu.
"Siksipä hän on kaljupäinen", lordi Fauntleroy selitteli äidillensä. "Kun päänahka nyljetään muutamia kertoja, niin tukka ei enää kasva. Jerryn tukka ei ruvennut enää kasvamaan sen kerran jälkeen, jolloin Parromachaweekinsin kuningas nylki hänen päänahkansa veitsellä, joka oli tehty Wopslemumpkien päällikön pääkallosta. Hän sanoi, että se oli surullisin hetki hänen elämässänsä. Kuninkaan teroittaessa veistään Jerryä pelotti niin kauheasti, että hänen hiuksensa nousivat pystyyn eivätkä ne enää painuneet alas, vaan kuninkaan täytyi ottaa päänahka semmoisena kuin se oli, vaikka se näyttikin hiusharjalta. En ole koskaan kuullut mitään Jerryn elämänkerran tapaista! Kertoisin siitä niin mielelläni mr Hobbsille."
Joskus kun sää oli hyvin huono ja matkustajien täytyi pysyä kannen alla salongissa, jotkut Cedrikin vanhemmista ystävistä kehoittivat häntä kertomaan Jerryn vaiheista, ja hän jutteli heille niistä vilkkaasti ja innostuneena. Varmaankaan ei Atlantin laivoissa ollut milloinkaan ollut ketään niin rakastettua matkustajaa kuin pikku lordi Fauntleroy. Lapsenomaisella ja hyväntahtoisella tavallaan hän oli aina valmis parhaan taitonsa mukaan pitämään hauskuutta yllä, ja hänen suloisuutensa johtui nimenomaan siitä, että hän oli aivan tietämätön omasta merkityksestään.
"Jerryn kertomukset huvittavat heitä kovasti", hän sanoi äidillensä. "Minusta ne tuntuisivat uskomattomilta, jolleivät ne olisi kohdanneet Jerryä itseään, mutta kun ne ovat tapahtuneet Jerrylle itselleen — niin, kummallisia ne ovat; ehkäpä hän kuitenkin joskus unohtaa jotakin pois tai erehtyy hiukan, kun hänet on niin monta kertaa skalpeerattu. Muisti heikkenee kovasti, kun joutuu niin usein skalpeeratuksi."
Vasta yhdentoista päivän kuluttua siitä kun Cedrik sanoi jäähyväiset Dick-ystävälleen, hän saapui Liverpooliin, ja kahdennentoista päivän iltana pysähtyivät vaunut, joissa Cedrik, hänen äitinsä ja mr Havisham ajoivat asemalta, Court Lodgen portille. Pimeässä he eivät voineet nähdä paljon talosta. Cedrik näki ainoastaan, että porttia varjostivat suuret puut, ja ajettuaan vähän matkaa eteenpäin hän näki avonaisen oven, josta tulvi kirkasta valoa.
Mary oli seurannut heitä jäädäkseen emäntänsä luo, ja hän oli saapunut taloon aikaisemmin. Hypätessään alas vaunuista Cedrik näki parin palvelijan seisovan suuressa valoisassa eteisessä ja Maryn ovensuussa.
Pikku lordi juoksi hänen luoksensa ilosta huutaen.
"Joko sinä olet täällä, Mary?" hän sanoi. "Lemmikkini, Mary on täällä", ja hän suuteli palvelijan karheata punaista poskea.