"Olen niin iloissani siitä, että te olette täällä", mrs Errol sanoi hänelle hiljaisella äänellä. "Tekee oikein hyvää nähdä teidät. Oikein tuntuu kodikkaammalta, kun te olette täällä." Hän ojensi pienen kätensä, jota Mary puristi rohkaisevasti. Mary tiesi, kuinka oudolta kaikki tuntui nuoren äidin mielestä, joka oli luopunut omasta maastaan ja jonka piti luopua omasta lapsestaankin.
Englantilaiset palvelijat katselivat uteliaina sekä poikaa että hänen äitiänsä. He olivat kuulleet kaikenlaisia huhuja molemmista; he tiesivät kuinka vihoissaan vanha kreivi oli ollut ja miksi mrs Errolin piti asua täällä ja pojan linnassa. He tiesivät hyvin, kuinka suuret rikkaudet pikkupoika kerran saisi periä, ja tunsivat vanhan äreän isoisän, hänen luuvalonsa ja luonteensa.
"Sillä pikku raukalla ei tule olemaan helppoa", he sanoivat toisilleen.
Mutta he eivät tienneet, millainen heidän pikku lordinsa olisi, he eivät tunteneet tulevan Dorincourtin kreivin luonnetta.
Cedrik riisui päällystakkinsa, tottunut kun oli tulemaan toimeen omin avuin, ja rupesi katselemaan ympärilleen. Hän tarkasteli suurta eteistä, tauluja, hirvensarvia ja eriskummallisia kapineita, jotka koristivat eteistä. Hänestä ne näyttivät eriskummallisilta, sillä hän ei ollut ennen nähnyt sellaista yksityisasunnossa.
"Lemmikkini", hän sanoi, "eikö tämä ole kaunis talo? Hauskaa, että sinä saat asua täällä. Tämähän on oikein iso talo."
Talo oli iso talo verrattuna heidän vanhaan New Yorkin kotiinsa, ja se oli kaunis ja hauska. Mary vei heidät toiseen kerrokseen, valoisaan makuuhuoneeseen, jossa takkavalkea leimusi ja iso lumivalkoinen persialainen kissa nukkui mukavasti karvalankamatolla uunin edessä.
"Taloudenhoitaja lähetti sen rouvalle", Mary selitti. "Hän on sitten vasta ystävällinen ja on tehnyt kaikki, mitä vain voi, että rouvalla olisi hyvä täällä. Hän käväisi täällä vasta pari minuuttia sitten, ja hän piti kovasti kapteenista ja murehti kovasti häntä. Hän sanoi kanssa, että tuo iso kissa tuossa varmastikin tekisi huoneen jotensakin niin kuin kodikkaammaksi. Hän tunsi kapteeni Errolin silloin kun kapteeni oli ihan pikkuinen, ja hän oli kuulemma ollut kovasti kaunis pienenä, ja sitten vähän vanhempanakin kapteeni oli kuulemma ollut kauhean kiltti kaikille, suurille ja pienille. Niin, ja sitten minä sanoin hänelle näin, että kapteenin poika on justiinsa niin kuin isänsä, sellainen poika, ettei sen parempaa ole ikinä nähty eikä kuultu."
Hetken kuluttua he menivät alas erääseen suureen, kirkkaasti valaistuun huoneeseen. Huone oli matala ja huonekalut olivat jykevän kauniit, leikkauksin koristellut, tuolit olivat syviä ja niiden selkänojat olivat vankkoja ja korkeita, oudon näköiset hyllyt ja kaapit olivat täynnä erikoisia koristeita. Tulisijan edessä oli iso tiikerintalja ja sen molemmin puolin nojatuolit. Komea valkoinen kissa oli mieltynyt lordi Fauntleroyn silittelyihin ja seurannut häntä alas. Kun poika viskautui matolle, kissa hiipi hänen viereensä rakentelemaan ystävyyttä. Cedrik oli siitä niin mielissään, että hän nojasi päänsä kissaan ja silitteli sitä toisten puheita kuuntelematta.
He keskustelivat hiljaisella äänellä. Mrs Errol oli hiukan kalvakka ja kiihtyneen näköinen.