"Eihän hänen tarvitse lähteä vielä tänään?" hän sanoi. "Saahan hän jäädä yöksi minun luokseni?"
"Kyllä hän saa jäädä", mr Havisham vastasi yhtä hiljaisella äänellä, "ei hänen tänään vielä tarvitse lähteä. Minä menen linnaan heti päivällisen jälkeen ja ilmoitan kreiville tulostanne."
Mrs Errol katsahti Cedrikiin. Poika makasi miellyttävässä, huolettomassa asennossa mustankeltaisella taljalla. Takkatuli valaisi hänen sieviä, rusottavia kasvojansa, ja hänen pörröiset kiharansa valuivat matolle. Kissa kehräsi unisena ja tyytyväisenä, se oli mielissään, kun ystävällinen pieni käsi hellästi silitteli sen turkkia.
Mrs Errol hymyili surumielisesti.
"Kreivi ei tiedä, mitä hän minulta ottaa", hän sanoi surullisena. Sitten hän katsahti asianajajaan. "Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, että mieluummin olisin vastaanottamatta rahoja."
"Rahojako!" mr Havisham huudahti. "Ette suinkaan tarkoita sitä eläkettä, jonka hän teille on tarjonnut?"
"Sitä juuri", hän vastasi suoraan. "Mieluummin olisin ilman sitä. Talo minun täytyy ottaa vastaan ja olen siitä hänelle kiitollinen, sillä siten voin olla lapseni läheisyydessä. Mutta minulla on hiukan omaa rahaa — riittävästi yksinkertaiseen elämään, ja siksi en tahtoisi ottaa vastaan eläkettä. Koska hän vihaa minua, minusta tuntuu kuin olisin myynyt Cedrikin hänelle. Minä luovun hänestä vain koska rakastan häntä niin paljon, että pystyn unohtamaan itseni hänen tähtensä ja koska hänen isänsä toivoi näin käyvän."
Mr Havisham siveli leukaansa.
"Tämä on hyvin erikoista", hän sanoi. "Kreivi suuttuu hirveästi. Hän ei voi käsittää sitä."
"Toivon hänen käsittävän tarkemmin mietittyään", mrs Errol sanoi. "Minä en todellakaan tarvitse rahaa ja miksi ottaisin vastaan ylellisyyttä mieheltä, joka vihaa minua siinä määrin, että ottaa minulta pois lapseni — oman pojanpoikansa?"