Vaunut vierivät eteenpäin suurten, kauniiden puitten lävitse, jotka kasvoivat molemmin puolin tietä ja joiden oksat muodostivat tiheän lehväkatoksen sen ylle. Cedrik ei ollut koskaan nähnyt sellaisia puita, ne olivat niin korkeita ja komeita ja niiden oksat kasvoivat aina alas asti pitkin mahtavaa runkoa. Hän ei vielä silloin tiennyt, että Dorincourtin linna oli Englannin kauneimpia, että sen puisto oli valtavan suuri ja komea ja sen puut ja käytävät verrattomat. Mutta sen hän näki, että kaikki oli hyvin kaunista. Hän piti näistä suurista tuuheista puista, joitten lehviä ilta-auringon viimeiset säteet kultasivat. Hän nautti juhlallisesta hiljaisuudesta, joka kaikkialla vallitsi. Hän iloitsi kaikesta ihanuudesta, joka siinsi puiden riippuvien oksien välistä — laajasta puistosta, jonka puut paikoin seisoivat yksitellen, paikoin muodostivat ryhmiä. Silloin tällöin he kulkivat sellaisten paikkojen ohitse, joissa kasvoi joukoittain korkeita sananjalkoja, ja toisin paikoin maa oli taivaansininen sinikelloista, joita vieno tuuli tuuditteli. Useat kerrat hän hypähti pystyyn ilosta nauraen, kun kaniini puikahti esiin pensaan alta ja laukkasi pois niin että lyhyt valkoinen häntä vain vilahti ohi. Äkkiä hän näki peltopyyparven kohoavan siivilleen ja lentävän pois, ja silloin hän huusi ilosta ja taputti käsiänsä.
"Eikö tämä olekin kaunis paikka?" hän sanoi mr Havishamille. "En ole ennen nähnyt näin kaunista paikkaa. Se on vielä kauniimpi kuin Central Park New Yorkissa."
Mutta häntä hämmästytti pitkä aika, jonka he matkaansa tarvitsivat.
"Kuinka pitkä matka portilta on linnan pääovelle?" hän kysyi vihdoin.
"Kolme, neljä mailia", asianajaja selitti.
Joka hetki Cedrik näki jotakin uutta ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Hänen ilonsa oli ylimmillään, kun hän huomasi muutamia metsäkauriita, joista toiset lepäsivät ruohikossa, toiset seisoivat säikähtyneen näköisinä, kauniit sarvekkaat päät kujalle päin käännettyinä vaunujen ratinaa säikkyen.
"Onko täällä ollut sirkus?" hän huudahti, "vai elävätkö ne aina täällä? Kenen ne ovat?"
"Ne asuvat täällä", mr Havisham kertoi, "ja ne ovat kreivin, sinun isoisäsi."
Vähän tämän jälkeen linna tuli näkyviin. Se kohosi heidän eteensä mahtavana, kauniina ja harmaantuneena. Auringon viimeiset säteet leikkivät sen ikkunaruuduissa. Siinä oli sekä suuria että pieniä torneja, ja muureja peitti muratti. Muurin vierustat oli pengerretty, kaikkialla oli nurmikenttiä ja kukkaistutuksia.
"Tämä on ihanin paikka, minkä koskaan olen nähnyt!" Cedrik sanoi, ja hänen pyöreät kasvonsa loistivat ilosta. "Se on aivan niin kuin kuninkaan linna. Olen kerran nähnyt sellaisen eräässä satukirjassa."