Kun he astuivat ruokasaliin, Cedrik näki että se oli iso komea huone, ja palvelija, joka seisoi tuolin takana pöydän päässä, tarkasteli heitä kiinteästi heidän astuessaan sisään. Vihdoin he pääsivät tuolin luo. Kun kreivi kävi istumaan, hän otti kätensä pojan olkapäältä.
Cedrik otti Dickin liinan esiin ja pyyhkäisi otsaansa.
"Eikö olekin lämmin ilta?" hän sanoi. "Sinä ehkä tarvitset takkavalkeaa jalkasi vuoksi, mutta minusta on kovin lämmin."
Hän kunnioitti jalon sukulaisensa tunteita siinä määrin, ettei tahtonut osoittaa minkään hänen määräyksistään olevan turha.
"Sinulla oli ehkä liian rasittava työ", kreivi sanoi.
"Ei laisinkaan!" lordi Fauntleroy sanoi, "ei se ollut rasittava, minun tuli vain hiukan kuuma. Kesällä voi helposti tulla kuuma."
Ja hän hieroi lujasti hikisiä kiharoitansa kirjavalla liinallaan. Hänen tuolinsa oli pöydän toisessa päässä, vastapäätä isoisää. Se oli nojatuoli ja aiottu paljon isompaa ihmistä varten kuin hän. Todellakin kaikki, mitä hän tähän asti oli nähnyt — isot huoneet korkeine kattoineen, jykevät huonekalut, kookas palvelija, iso koira, kreivi itse — kaikki oli omiansa vaikuttamaan, että pikkupoika tunsi itsensä hyvin pieneksi. Mutta se ei häntä häirinnyt; hän ei ollut koskaan pitänyt itseään suurena tai tärkeänä ja hän sopeutui hyvin kaikkiin olosuhteisiin, niin erilaisilta kuin ne saattoivatkin tuntua.
Hän ei varmaan ollut milloinkaan näyttänyt niin pieneltä kuin nyt istuessaan isossa tuolissa pöydän päässä. Vaikka asuikin yksin, kreivi eli mielellään suuressa komeudessa. Hän piti paljon päivällisestään, joka oli tarkasti sääntöjen mukainen. Cedrik tarkasteli häntä kirkkaiden, kimaltelevien lasien ja lautasten lomitse. Hänen tottumattomissa silmissään ne vaikuttivat häikäiseviltä. Joku vieras katselija olisi varmaan hymyillyt tämän näyn johdosta — iso komea huone, kookkaat livreepukuiset palvelijat, loistavat valot, kimaltelevat hopeat ja lasit, ankarannäköinen vanha aatelismies pöydän yläpäässä ja pieni poika alapäässä. Päivällinen oli kreiville tavallisesti hyvin vakava toimitus — ja keittäjällekin se oli vakava asia, jos kreivi ei ollut tyytyväinen tai jos hänellä ei ollut ruokahalua. Tänään kuitenkin hänen ruokahalunsa oli tavallista parempi, ehkä sen tähden, että hänellä oli jotakin muuta ajateltavaa kuin alkuruokien hienous ja kastikkeiden maukkuus. Hänen pojanpoikansa antoi hänelle ajattelemisen aihetta. Lakkaamatta hän katseli yli pöydän Cedrikiin. Itse hän ei paljon puhunut, vaan kehoitti poikaa juttelemaan. Hän ei ollut koskaan luullut löytävänsä huvia lapsen puhelusta, mutta lordi Fauntleroy samalla sekä hämmästytti että huvitti häntä, ja hän muisti antaneensa lapsen tuntea koko hänen painonsa koetellakseen kuinka pitkälle pojan rohkeus ja kestävyys riitti ja hän oli mielissänsä siitä, ettei hänen pojanpoikansa valittanut eikä näyttänyt hetkeksikään aikovan luopua yrityksestään.
"Etkö sinä aina käytä kruunuasi?" lordi Fauntleroy kysyi kunnioittavasti.
"En", kreivi vastasi tuimasti hymyillen: "se ei sovi minulle lainkaan."