Kaksi naista oli huoneessa, joka oli valoisa ja iloinen vaaleine ikkunaverhoineen. Takassa paloi tuli ja päivänpaiste virtaili sisään ikkunoista, joita muratti ympäröi. Molemmat naiset tulivat häntä kohti, ja hän näki että toinen heistä oli taloudenhoitaja, mrs Mellon, ja toinen sievä keski-ikäinen nainen, jonka kasvot olivat ystävälliset ja hyväntahtoiset.
"Hyvää huomenta, lordi", mrs Mellon sanoi. "Oletteko nukkunut hyvin?"
Lordi hieroi silmiänsä ja hymyili.
"Hyvää huomenta", hän sanoi. "En tiennyt olevani täällä."
"Teidät kannettiin tänne nukkuessanne", taloudenhoitaja sanoi. "Tämä on teidän makuuhuoneenne ja tässä on Dawson, joka on tullut pitämään teistä huolta."
Fauntleroy istui vuoteessaan ja ojensi kätensä Dawsonille samoin kuin hän oli ojentanut sen kreiville.
"Hyvää päivää, hyvä rouva", hän sanoi. "Minusta on oikein hauska, että te olette tullut pitämään minusta huolta."
"Voitte sanoa häntä Dawsoniksi, lordi", taloudenhoitaja sanoi hymyillen. "Hän on tottunut siihen, että häntä kutsutaan Dawsoniksi."
"Neiti vai rouva Dawsoniksi?" lordi kysyi.
"Vain Dawsoniksi, lordi", sanoi Dawson itse aivan tyytyväisenä. "Ei neidiksi eikä rouvaksi. Jumala siunatkoon teidän pientä sydäntänne! Tahdotteko nyt nousta ja antaa Dawsonin pukea teidät ja sitten syödä aamiaista lastenkamarissa?"