"Sitten meidän kai täytyy sen sijaan lähettää sinut ylähuoneeseen", isoisä sanoi.
"No niin", lordi Fauntleroy myönsi, "jollei minusta voi tulla presidenttiä, ja jos ylähuonekin on hyvä työpaikka, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Sekatavarakauppa käy kai ikäväksi ajan pitkään."
Ehkäpä hän harkitsi asiaa mielessään, sillä tämän jälkeen hän istui hyvin hiljaa, joskus vain katsahti takkavalkeaan.
Kreivi ei puhunut sen enempää. Hän nojautui taaksepäin tuolissaan ja piti poikaa silmällä. Koko joukko uusia tuumia liikkui vanhan aatelismiehen mielessä. Dougal oli oikaissut itsensä ja paneutunut makaamaan pää isojen käpälien varassa. Syvä hiljaisuus vallitsi.
Noin puolen tunnin kuluttua ilmoitettiin mr Havisham. Hänen astuessaan sisään oli isossa huoneessa varsin hiljaista. Kreivi oli yhä nojautuneena taaksepäin tuolissaan. Hän liikahti mr Havishamin lähestyessä ja kohotti kätensä varoittavasti, ikäänkuin tahtomattaan ja vaistomaisesti. Dougal nukkui yhä, ja aivan koiran vieressä myös nukkuen lepäsi pikku lordi Fauntleroy, pää käsien varassa.
Kreivi ja pojanpoika
Kun lordi Fauntleroy aamulla heräsi — illalla hän ei lainkaan herännyt kun häntä kannettiin vuoteeseen — hän ensimmäiseksi kuuli tulen räiskyntää uunissa ja aivan hiljaista puhetta.
"Varohan, Dawson, ettet sano siitä mitään", hän kuuli jonkun sanovan. "Hän ei tiedä, miksi äiti ei ole hänen luonansa, ja syy on salattava häneltä."
"Jos kreivi on niin käskenyt, rouva", vastasi toinen ääni, "niin kai minun täytyy olla siitä hiljaa. Mutta jos suotte anteeksi rohkeuteni, rouva, niin tahtoisin näin meidän kesken, niin palvelijoita kuin olemmekin, sanoa että on julmaa erottaa kaunis nuori leskiraukka omasta lihastaan ja verestään, varsinkin kun tuo pienokainen on niin kaunis. James ja Thomas sanoivat molemmat eilen illalla palvelijoiden hallissa, etteivät he ikinä eläessään — eikä kukaan muukaan livreepukuinen ole nähnyt tällaista poikaa — niin viaton, kohtelias ja hauska hän on, ikäänkuin olisi syönyt päivällistä parhaan ystävänsä, oikein enkelinluontoisen miehen kanssa, sen sijaan että — suokaa anteeksi, rouva — mutta senhän jokainen tietää, että hän välistä voi saada ihmisen veren hyytymään. Ja sitten, rouva, kun soitettiin Jamesia ja minua kirjastohuoneeseen ja käskettiin tuoda hänet ylös, ja James nosti hänet käsivarrelleen, hän nojasi viattomat, ruusuiset kasvonsa Jamesin olkapäähän ja hänen hiuksensa valuivat alas niin kiharaisina ja loistavina — tosiaankin, kauniimpaa ja herttaisempaa näkyä ette koskaan voi nähdä. Ja minun mielipiteeni on se, ettei kreivikään ollut sitä huomaamatta, sillä hän katseli häntä ja sanoi Jamesille: 'Varo, ettet herätä häntä.'"
Cedrik liikahti patjallaan, käänsi kylkeä ja avasi silmänsä.