Levottomuutta Amerikassa
Kun mr Hobbsin nuori ystävä oli jättänyt hänet lähteäkseen Dorincourtin linnaan ja tullakseen lordi Fauntleroyksi, sekatavarakauppias tajusi, että valtameri erotti hänet entisestä kumppanista. Heillä oli ollut monta hauskaa hetkeä yhdessä, ja siksi hänestä tuntui hyvin yksinäiseltä. Asia oli nimittäin niin, ettei mr Hobbs ollut kovin teräväpäinen. — Hän oli pikemminkin hidas ja pitkäveteinen eikä hänellä ollut paljon tuttavia. Hän ei ollut tarpeeksi nokkela keksimään itselleen huvituksia, eikä hän tosiaankaan tiennyt muista huvituksista kuin sanomalehtien lukemisesta ja laskujen laskemisesta. Hänen ei ollut aivan helppo suoriutua laskuistaan ja välistä hän tarvitsi paljon aikaa ennen kuin sai ne kuntoon. Entisinä aikoina pikku lordi Fauntleroy, joka oli oppinut näppärästi laskemaan sormiensa sekä taulun ja rihvelin avulla, oli joskus koettanut auttaa häntä. Sitä paitsi hän oli ollut tarkkaavainen kuuntelija ja oli hyvin kiinnostuneena seurannut sanomalehtiä. Usein he olivat pitkään keskustelleet vallankumouksesta, englantilaisista, vaaleista ja tasavallan kaartista, joten ei ollut lainkaan ihmeellistä, että hänen lähdettyään tuntui sekatavarakaupassa tyhjältä. Ensin mr Hobbsista tuntui kuin Cedrik ei olisi kaukana poissa, vaan palaisi pian. Jonakin päivänä, kun hän katsahtaisi ylös sanomalehdestään, hän näkisi pojan seisovan ovella valkoisessa puvussaan, punaisissa sukissaan, olkihattu niskassa ja kuulisi hänen sanovan herttaisella äänellään: "Päivää, mr Hobbs! Kuuma päivä, eikö olekin?" Mutta kun päivät menivät menojaan, eikä mitään kuulunut, mr Hobbs tuli hyvin surulliseksi ja tuskastuneeksi. Sanomalehdetkään eivät huvittaneet häntä yhtä paljon kuin ennen. Luettuansa hän toisinaan laski lehden polvelleen sekä istui ja tuijotti pitkän aikaa korkeaan tuoliin. Tuolin jaloissa oli merkkejä, jotka tekivät hänet alakuloiseksi ja surulliseksi. Tulevan Dorincourtin kreivin korot olivat jättäneet ne merkit, kun hän jutellessaan oli potkinut. Katseltuaan näitä merkkejä mr Hobbs otti esiin kultakellonsa, avasi sen ja katsoi kirjoitusta: "Mr Hobbsille hänen vanhimmalta ystävältään lordi Fauntleroylta. Katso ajannäyttäjääsi, muista vanhaa ystävääsi." Hetken aikaa sitä katseltuaan hän napautti sen kiinni ja huokasi, nousi sitten ylös ja asettui ovensuuhun seisomaan — perunatynnyrien ja omenanelikkojen väliin — ja katseli kadulle. Illalla, kun kauppa oli suljettu, hän sytytti piippunsa ja käveli hiljalleen pitkin katuviertä, kunnes saapui talolle, jossa Cedrik oli asunut; nyt siinä oli ilmoitus: "Vuokrattavana." Siihen hän pysähtyi, katsahti ylös pudistaen päätään, veti pari pitkää sauhua piipustaan ja kääntyi hetken kuluttua synkkänä takaisin.
Niin kului pari kolme viikkoa, eikä hänelle muuta juolahtanut mieleen. Koska hän oli hidas ja miettiväinen, hän tarvitsi paljon aikaa keksiäkseen uuden ajatuksen. Yleensä hän ei pitänyt uusista ajatuksista, vaan piti vanhoja parempina. Kun tilanne ei kuitenkaan parin kolmen viikon kuluessa parantunut, vaan päinvastoin paheni, hänessä heräsi vähitellen ja varovasti uusi tuuma. Hän aikoi lähteä tervehtimään Dickiä. Hän poltti monta piipullista ennen kuin teki päätöksensä, mutta vihdoin kuitenkin niin kävi. Hän päätti lähteä tervehtimään Dickiä. Hän tunsi Dickin elämänvaiheet. Cedrik oli hänelle ne kertonut, ja hänen tuumansa oli se, että hän saisi lohdutusta jutellessaan Dickin kanssa.
Eräänä päivänä, kun Dick oli juuri puhdistamassa erään kävelijän saappaita, pysähtyi lyhyt, vankka, synkännäköinen ja kaljupäinen mies katuvierelle ja tarkasteli parin kolmen minuutin ajan kengänkiillottajan kilpeä, jossa oli:
"PROFESSORI DICK TIPTON VOITTAMATON".
Hän tuijotti siihen niin kauan, että Dickin huomio kiintyi häneen, ja lopetettuaan urakkansa Dick sanoi:
"Tarvitsetteko kenkien kiilloittamista, herra?"
Lyhyenläntä mies eteni varovasti ja pani jalkansa telineelle.
"Tarvitsen", hän sanoi.
Kun Dick rupesi työhön, niin mies katsahti Dickistä kilpeen ja kilvestä Dickiin.