Saara laski tavarat pöydälle.
— Tässä ovat ostokset.
Keittäjätär katseli niitä muristen. Hän oli todellakin aika pahalla tuulella.
— Voinko minä saada jotakin syödäkseni? kysyi Saara melkein epäröiden.
— Olemme juoneet teetä aikoja sitten, ja se on nyt lopussa. Luulitko kenties, että minä pitäisin sitä sinulle lämpimänä?
Saara seisoi hetkisen ääneti.
— En saanut minkäänlaista päivällistä, hän sanoi sitten hyvin hiljaa. Hän puhui niin hiljaa, sillä hän pelkäsi, että hänen äänensä vapisisi.
— Kaapissa on vähän leipää. Muuta et voi saada tähän päivän aikaan.
Saara etsi kaapista leivän. Se oli vanhaa, kovaa ja kuivaa.
Oli raskasta lapsen kiivetä kolmen kerroksen pitkät portaat ullakkokomeroon. Useinkin hänen ollessaan väsyksissä ne olivat tuntuneet hänestä jyrkiltä ja pitkiltä, mutta tänä iltana niistä ei tuntunut loppua tulevankaan. Monta kertaa hänen täytyi pysähtyä lepäämään.